Kaupungeilla on kansallisvaltioiden rinnalla yhä keskeisempi rooli globaalien haasteiden ratkaisijoina. Kaupungit ovat Suomessakin juuri niitä paikkoja, joissa innovaatioiden ja vaurauden kehitys, riittävä työperäinen maahanmuutto ja ennen kaikkea työllisyyskehitys tapahtuvat. Hallituksen sote-uudistus kuitenkin uhkaa muuttaa tätä kaupunkien roolia ja kykyä toimia tulevaisuuden kehityksen ajureina. Helsingin ja helsinkiläisten näkökulmasta valittu ratkaisu on erityisen haitallinen.
Hallituksen nykyinen sote-malli siirtää resursseja Helsingistä muualle Suomeen. Samalla kaupungin verotulot leikkaantuvat jopa puolella. Veropohjan kaventuminen heikentää Helsingin kaltaisen kasvavan kaupungin kykyä kantaa laaja-alaista vastuuta kestävästä kasvusta ja investoinneista, elinkeinopolitiikan edellytyksistä sekä kasvavista palvelutarpeista.
Samaan aikaan, kun kaupunkeihin keskittyy yhä enemmän ihmisiä, heikennetään siis Suomessa hallituksen toimesta kaupunkien roolia, eikä huomioida näiden keskeistä asemaa koko Suomen talouden moottoreina.
Helsingillä on sote-uudistuksessa lukuisia erityispiirteitä: muuta maata voimakkaampi väestönkasvu, maahanmuuton keskittyminen pääkaupunkiseudulle sekä kasvavat lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin tuen tarpeet. Sote-uudistuksen rahoituksessa ei kuitenkaan ole riittävästi tunnistettu näiden erityispiirteiden moninaisuutta ja laajuutta.
Kaupunkien aseman heikkenemisen lisäksi olen erityisen huolissani koko maata hyödyttävän tutkimus- ja innovaatiotoiminnan rahoituksen turvaamisesta. Esimerkiksi Hus ja Helsingin yliopisto tekevät ainutlaatuista yhteistyötä, josta hyötyy jokainen suomalainen. Helsingin yliopiston olisi vahvistuttava, sen sijaan että korkeakouluresursseja sirotellaan ympäri maata liian pieniksi yksiköiksi. Huoleni on, että valtio ei kykene turvaamaan riittävää ja täysin välttämätöntä rahoitusta tutkimukseen ja opetukseen.
Päättäjiltä tarvitaankin nyt erityistä vastuullisuutta ja viisautta: valtion on pidettävä huolta riittävästä rahoituksesta ja ymmärrettävä kaupunkien erityinen ja tulevaisuudessa alati vahvistuva rooli.
Helsingissä meidän tulee ennen kaikkea entistä tiukemmin valvoa helsinkiläisten etua ja Helsingin asemaa.
Juhana Vartiainen