Pääkirjoitus Järki näyttää voittavan Helsingin satamaratkaisuissa, mutta poliittista vääntöä tullaan vielä näkemään

Satamien toimintoja Helsingissä tullaan järjestelemään uudelleen vuoteen 2030 mennessä. Edessä on Helsingin sataman toimitusjohtajan Ville Haapasaaren mukaan isoja muutoksia.

Muutokset tapahtuvat järjestyksessään näin: Tallinnan laivat keskitetään Länsisatamaan, Ruotsin-laivat Katajanokalle, Makasiiniterminaalista Eteläsatamassa luovutaan lähes kokonaan. Vuonna 2030 maali on se, että matkustaja-autolauttaliikennettä ei enää ole Eteläsatamassa.

Tilaa Eteläsatamassa vapautetaan arkkitehtuuri- ja designmuseolle, muulle kehittämiselle ja vapaalle oleskelulle. Eteläsatamaan jää risteilijäliikennettä kesäsesonkia varten. Optiona on pieni terminaali katamaraaniliikenteelle, mikäli sen tyyppinen liikenne jatkossa käynnistyisi uudelleen.

Muutostyöt satamissa tehdään vaiheittain. Työt aloitetaan ensi vuonna Länsisatamassa, jossa muutokset ovat merkittävimmät ja suurimmat.

Tunnelin rakentaminen Länsisataman ja Länsiväylän välille ajoittuu vuosille 2025–2027. Investointipäätös tehdään ensi vuonna.

Uusi terminaali rakennetaan tunnelin suuaukolle. Samaan yhteyteen on tulossa toimitilaa, palveluita ja pysäköintiä. Tänä vuonna vanha terminaali puretaan. Laitureita järjestellään uudelleen. Meritäytöillä saadaan lisää tilaa satamakentän alueelle. Muutokset tehdään vuosina 2023–2027.

Eteläsataman vanha Makasiiniterminaali puretaan jo tänä vuonna. Tilalle tehdään väliaikainen terminaalirakennus, josta Pietarin liikennettä pystytään toteuttamaan sen aikaa, kun Länsisataman rakentaminen kestää.

Kun Länsisatamassa on valmista, Tallinnan ja Pietarin liikenne keskitetään sinne, minkä jälkeen on Katajanokan uudistusten vuoro. Muutokset Katajanokalla tehdään vuosina 2027–2029.

Muutoksia satamissa tehdään, jotta tilaa Helsingin paraatipaikoilla vapautuu muulle toiminnalle ja jotta matkustajaliikenteen kasvuun pystytään vastaamaan. Helsinki on Euroopan vilkkain matkustajasatama. Matkustaja- ja tavaraliikenne tulee kasvamaan.

Haapasaari uskoo, että sataman matkustajaliikenne tulee palautumaan koronapandemiaa edeltävälle tasolle vuosina 2023–2024. Tavaraliikenne näytti jo viime vuonna elpymisen merkkejä. Kasvua edellisvuodesta oli kahdeksan prosenttia. Rahtiliikenteen määrä oli viime vuonna 14,4 miljoonaa tonnia. Haapasaari arvioi, että vuonna 2040 se voisi olla 16 miljoonaa.

Nämä ovat paitsi Helsingin, niin myös koko Suomen kannalta merkittäviä uudistuksia. Hyvä, että sataman kehitys näyttää politisoinnista huolimatta ratkeavan fiksusti niin talouden, liikenteen kuin ympäristönkin näkökulmasta.

Karri Kannala

karri.kannala@media.fi

Päätoimittaja, paikallisjohtaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut