”Koen, että en ole yksin, kun voimistelen yhdessä muiden kanssa. Kipeytyneet niveletkin ovat saaneet helpotusta”, jatkoi puhelimessa eräs iäkäs kaupunkilainen.
Liikuttava soitto pysäytti työpäivän. Se kiteytti koskettavalla tavalla sen, mitä jo aiemmin tiesin lukemistani tutkimuksista. Ilman säännöllistä käyttöä ikäihmisten lihasvoima ja kävelykyky hupenevat vuosien sijaan pikemminkin viikoissa. Ymmärsin samalla, että yhdessä liikkumisen vaikutuksista ikäihmisten sosiaaliseen hyvinvointiin, yksinäisyyteen ja myönteiseen elämänasenteeseen tulisi puhua huomattavasti nykyistä enemmän.
Juuri nyt ja tulevaisuudessa ikäihmisten liikkuminen tarvitsee kaiken mahdollisen tuen. Helsingin kaupunki on tarttunut liikkumisen esteiden purkamiseen aktiivisella otteella.
Helsinki-kanavalle on tuotettu 40 Seniorijumppavideota. Levähdyspaikkojen eli penkkien määrää lisäämällä madalletaan kynnystä liikkeelle lähtöön. Liikkumissopimus on osa hoitotyön suunnitelmaa jo 7 000:lla sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluiden asiakkaista. Kymmenille järjestöille ja yhteisöille on myönnetty avustuksia ikäihmisten liikkumisen ja kulttuuritoiminnan edistämiseen. Kaupungin uusi Liikuntaluuri-palvelu auttaa helsinkiläisiä mieltä askarruttavissa liikkumisen kysymyksissä. Etäpalveluita ja etädigitukea kehitetään koronan vauhdittamana täydellä tarmolla. Myös kaveritoimintaa resursoidaan jatkossa enemmän.
Hyvät asiat tukevat toistaan. Tärkeintä on muistaa, että kaikki liikkuminen on arvokasta. Sitä kertyy matkalla apteekkiin tai kirjastoon, ruudun äärellä tuolijumpaten, luonnossa ulkoillen tai liikuntaharrastuksen parissa. Usein liike syntyy jonkun muun merkityksellisen asian, kuten vaikka ystävien tapaamisen sivutuotteena. Mitä vähemmän liikettä on aiemmin kertynyt, sitä suuremmat jo vähäisenkin liikkeen vaikutukset ovat.
Ikäännymme. Liikkuminen on ikääntyessä tärkeämpää kuin koskaan. Korona on murentanut ikäihmisten hyvinvointia sekä arkisen liikkumisen ja kuntoliikunnan mahdollisuuksia. Suunnan kääntämiseksi tarvitsemme yhteistyötä kaupunkilaisten, järjestöjen, tutkijoiden, erilaisten ammattiryhmien ja yritysten kanssa – lähimmäisen rakkaudesta puhumattakaan.
Minna Paajanen
Kirjoittaja on Helsingin liikkumisohjelman projektipäällikkö