Lukijalta: | Kansanedustajan epäloogisuus ja epäluterilaisuus

Kansanedustaja Päivi Räsänen kyseenalaistaa homoseksuaalien täyttä ihmisarvoa vetoamalla Raamattuun, jota hän pitää erehtymättömänä. On ennenkuulumatonta, että kansanedustaja ja hänen kannattajansa kampanjoivat kansanedustajan omassa tuomioistuinasiassa.

Suomessa tuomioistuimen riippumattomuutta on perinteisesti pidetty tärkeänä ja koskemattomana.

Kyseenalaistavatko Räsänen ja hänen kannattajansa tuomioistuimen luotettavuuden? Vai pyrkivätkö he vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuun eli kyseenalaistavat tuomioistuimen riippumattomuuden?

Entä jos kansalainen esittäisi toistuvasti julkisuudessa omana käsityksenään Raamattuun vedoten muka uskonnonvapauden nimissä, että juutalaiset ovat Saatanasta ja että he ovat surmanneet Jeesuksen ja ovat kaikkien ihmisten vihollisia? Eikö lausumia pidettäisi ilmiselvästi antisemitistisinä ja rasistisina ja rikoslain perusteella kiihottamisena kansanryhmää vastaan. Ensimmäinen lausuma on Jeesuksen sanoja Johanneksen evankeliumista, jälkimmäiset Paavalin kirjeestä galatalaisille.

Niiden perusteella juutalaiset saivat kohdata vainoa ja syrjintää kristikunnan taholta lähes 2000 vuotta. Homoseksuaalien osalta se ei ole vielä loppunut fundamentalististen Raamattu-uskovaisten piirissä.

Onneksi Räsänen ja muut Suomen kansanedustajat ovat luopuneet monista Uuden testamentin moraalikäsityksistä. Uusi testamentti hyväksyi vielä orjuuden ja naisen epätasa-arvoisen aseman. Paavalin mukaan naisen tuli peittää päänsä, hänen ei tullut palmikoida hiuksiaan eikä laittaa koruja. Naisen ei kuulunut myöskään opettaa.

Kristikunta on yleensä etääntynyt tuollaisista ”talibanien” moraaliopeista. Räsänen kuitenkin vielä vetoaa Paavalin esittämään opettamiskieltoon naispappeutta vastustaessaan.

Päivi Räsänen ja kristillisdemokraattinen puolue ovatkin näkemyksiltään epäluterilaisia. Martti Lutherin kahden regimentin opin mukaan Jumalan sanaa ja uskoa ei tule sotkea maallisen vallan ja oikeuden käyttöön.

Kari Kannala,

eläköitynyt asianajaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut