Sota Ukrainassa on kestänyt yli kuukauden. Helsinki tuomitsi sodan heti sen alettua ja panosti humanitaariseen apuun. Kaupungintalo Esplanadilla valaistiin sinikeltaisin valoin ja keskustakirjasto Oodin salkoon nostettiin Ukrainan lippu rauhan puolesta.
Ukrainan kriisi on herättänyt auttamisen halun myös Helsingin asukkaissa. Järjestöjen yhteistyöllä jaetaan tietoa ja kanavoidaan kuntalaisten auttamishalua aitoon tarpeeseen.
Jokainen meistä voi olla avuksi. Keinoja auttamiseen löytyy Helsingin kaupungin vapaaehtoistoiminnan verkkosivuilta.
Myötätunnon lisäksi kriisi nosti pintaan vaikeita kysymyksiä kaupungin palveluissa. Kun viralliset yhteydet Venäjälle on katkaistu, koskevatko pakotteet myös venäläisiä taiteilijoita? Voidaanko kirjaston lehtisaleissa pitää esillä venäläisiä lehtiä, jotka saattavat sisältää propagandaa? Miten yhdenvertaisuus toteutuu eri maista saapuvien pakolaisten kesken, jos ainoastaan ukrainalaiset saavat vapaalippuja uimahalleihin ja taidemuseoon?
Myöskään taide ei ole neutraalia. Erityisesti julkisiin monumentteihin liittyy aina paljon kysymyksiä, joihin ei välttämättä ole yksinkertaisia vastauksia. Kautta historian monumenttien pystyttämisen keskeinen tarkoitus on ollut vahvistaa vallitsevia ideologioita ja viestiä vallanpitäjien arvoista. Tulkinnat myös muuttuvat ajan kuluessa.
Hakaniemenrantaan sijoitettu, vuonna 1990 paljastettu Maailmanrauha-veistos on Moskovan kaupungin lahjoitus, ja erityisesti tänä keväänä kyseinen taideteos on saanut maailmanräyhän leiman. Monet haluaisivat poistaa taideteoksen katukuvasta. Veistos on kuitenkin osa kotikaupunkimme historiallista kerrostumaa, ja taiteella on päivän politiikkaa pidempi kaari.
Tieto ja ymmärrys historiasta jäsentävät nykyisyyttämme ja suuntaavat tulevaisuuttamme. Kipupisteenäkin on hyvä, että taide saa meidät pohtimaan maailman tilaa ja perimmäisiä arvoja.
Maailmanrauha-veistos on pystytetty Helsinkiin perestroikan eli uudelleenrakentamisen aikakaudella. Myös sodan jälkeen koittaa jälleenrakentamisen aika. Silloin taidetta ja kulttuuria tarvitaan yhdistävänä voimana.
Reetta Heiskanen
Kirjoittaja on Helsingin vs. kulttuurijohtaja