Kaupunkipyöräkausi alkoi huhtikuun alussa ja samoihin aikoihin katukuvaan ilmestyivät myös sähköpotkulaudat.
Helsingissä tämä kesä tuo vuokrattavien potkulautojen käyttöön rajun muutoksen. Oikein pysäköidystä sähköpotkulaudasta on otettava käytön jälkeen valokuva, mikä lähetetään sähköpotkulautaoperaattorille. Potkulaudan käyttöveloitus päättyy vasta kun kuva on lähetetty.
Mikäli potkulauta on valokuvan perusteella pysäköity virheellisesti, annetaan siitä varoitus asiakkaalle. Seuraavasta virheellisestä pysäköinnistä veloitetaan viiden euron sanktio. Operaattorin veloitusoikeus perustuu siihen, että asiakas on rikkonut potkulaudan käyttöehtoja. Kokeilu on saanut ihmisiltä kiitosta, koska se kannustaa ottamaan muut kaduilla liikkujat paremmin huomioon.
Niin sanottu mikroliikkuminen on tullut jäädäkseen. Sovelluksella maksaminen käyttö- ja aikaperusteisesti on jo tätä päivää ja kuluttajat ovat siihen tottuneet.
Helsingissä sähköpotkulautoja pilotoitiin jo vuonna 2019. Tuolloin Helsingin seudun liikenne teki asiakaskyselyn, jonka mukaan sähköpotkulaudat korvasivat kävelymatkoja ja bussimatkoja, mutta harvemmin automatkoja. Sama havainto koski kaupunkipyöriä. Niidenkin käyttäjät olivat enimmäkseen joukkoliikenteen käyttäjiä kuin pääsääntöisesti autolla liikkuvia.
Sähköpotkulaudat ja kaupunkipyörät vaikuttavat olevan vastaus etenkin niin sanotun matkan viimeisen kilometrin ongelmaan, eli sujuvaan siirtymiseen esimerkiksi metro- tai juna-asemalta kotiin, työpaikalle tai kouluun.
Jotta mikroliikkuminen olisi varteenotettava vaihtoehto arjessa, tulisi palvelujen käytön olla sujuvaa ja mahdollisimman hyvin saavutettavaa. Tässä on kaupunkipyörien ja potkulautojen mahdollisuus. Vastuullisesti käytettynä ketterät liikkumismuodot ovat käteviä ja nopeita tiiviissä kaupungissa. Helsingin kantakaupungissa potkulaudalla tai pyörällä pääsee liikkumaan jo monesti autoa tai joukkoliikennettä kätevämmin.
Aapo Siippainen
uutispäällikkö
aapo.siippainen@media.fi