Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Antti Kaikkonen | Pohjatyöt on tehty – täältä tullaan

Olemme Suomessa syystäkin ylpeitä puolustuskyvystämme. Olemme pitäneet omasta puolustuksestamme hyvää huolta ja rakentaneet hyvin toimivan kansainvälisen puolustusyhteistyön kumppanuuksien verkoston.

Kumppaneiden kanssa tehty työ konkretisoitui hienosti Suomen ja Iso-Britannian välisen julkilausuman hyväksymisessä. Julkilausumalla sovittiin siitä, että autamme toisiamme, tarvittaessa myös sotilaallisin keinoin.

Turvallisuustilanne Euroopassa on muuttunut. Kaikki totuttu on nyt haastettu. Venäjä on rikkonut kansainvälistä oikeutta. Samalla se on hyökännyt niitä periaatteita vastaan, joille Eurooppa ja pitkä rauhan aika tässä maailmankolkassa on perustettu.

Suomikin on vetänyt tästä johtopäätökset. Riittävä pohjatyö on nyt tehty. On ratkaisujen aika.

Kannatan Suomen Nato-jäsenyyttä. On syytä toimia niin, että se toteutuu mahdollisimman ripeästi.

Nato-jäsenyys nostaa merkittävästi kynnystä sille, että Suomi joutuisi sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi.

Suomen Nato-jäsenyys vahvistaa Suomen ja suomalaisten turvallisuutta. Tämä on puolustuksellinen ratkaisu, joka ei uhkaa ketään.

Ruotsi on meille luonteva kumppani tällä polulla.

Suomen puolustuksen perusta on aina oma kansallinen puolustuskykymme. Näin olisi myös Naton jäsenenä. Tärkein tehtävämme myös Naton jäsenenä olisi pitää omasta alueestamme hyvää huolta.

Puolustusvoimien kansainvälistä yhteensopivuutta on kehitetty jo pitkään sillä periaatteella, että jos päätös puolustusliittoon liittymisestä tehtäisiin, sille ei olisi sotilaallisia esteitä. Olemme tässäkin mielessä toimineet viisaasti.

Olemme toimineet Naton kumppaneina niin lähellä Natoa kuin vain voi toimia ilman jäsenyyttä. Hyvän yhteensopivuuden takia tulevat jäsenyysneuvottelut pystytään käymään hyvin ripeästi.

Tunnemme Naton hyvin ja meidät tunnetaan. Täältä tullaan.

Kirjoittaja on puolustusministeri (kesk).