Olipa kerran, 2000-luvun alussa, itäisessä Helsingissä lintukoto, jossa ei ollut edes asemakaavaa. Rannikon luonto eli rauhallista eloaan. Muutama talo ja yksityinen ammatillinen oppilaitos olivat löytäneet paikkansa paratiisissa.
Kuten tavallista, kaupungin asukkaat tarvitsivat lisää asuintilaa. Huomattiin, että varuskunta-aluetta vastapäätä salmen toisella puolelle mahtuu satoja uusia helsinkiläisiä.
Asemakaava tehtiin ja kerrostalojakin rakennettiin, naapurien vastalauseista huolimatta. Uudet asukkaat huomasivat, mihin paratiisiin olivat päässeet ja nauttivat parvekkeiltaan merikotkien äänekkäästä kisailusta taivaalla.
Aikaa kului vuosikymmen ja ajoi ohi yksityisestä oppilaitoksesta. Kiinteistön omistaja pohti, mitä tehdä iäkkäälle ja vanhanaikaiselle rakennukselle. Keksittiin, että hotellihan sopisi hyvin rakennukseen. Hotellia mainostettiin upealla rauhallisella sijainnilla.
Tuli korona ja muutkin realiteetit vastaan. Hotellin asiakkaiden määrä ei ollutkaan odotettu. Hotelli pohti omistajineen, mistä saisi rahaa. Keksittiin tapahtuma-ala, merihän mahdollistaa vaikka vesiskootterien kisat uimarannalle sorsanpoikien joukkoon, kutsuttiin yrittäjä hommiin muualta Suomesta.
Sitten keksittiin pitojen pitäminen ja ulkoterassit, ja vielä musiikki terassille nautintoa lisäämään. Asiakkaat tykkäsivät, kun hotelli täytti kaikki asiakkaiden toiveet.
Vielä tarvittiin lisää iloa asiakkaille, suunniteltiin yön yli bileitä rantabaariin ja helikopterin laskeutumisaluetta. Hotellissa bändikin voi harjoitella ja tarjota myös naapureille ilmaista musaa yöhön saakka.
Kyllä Helsingissä on asiat hyvin, kaikki on mahdollista. Tervetuloa paratiisiin! Tämä tarina on tosi.
Kirsi Pohjolainen,
Helsinki