Helsingin Uutisissa oli isohko artikkeli koulukiusaamisesta.
Minua ihmetyttää ja vihastuttaakin tämä kädettömyys. Taannoin kirjoitin asiasta kaupungin sivistys- ja kouluasioista vastaavalle taholle. Heidän vastauksensa oli pitkä, mutta ympäripyöreä. Tilannetta koulussa pyöritellään ja vatvotaan, tuloksia ei synny.
Tyttäreni oli yläasteella kiusattu ja asiaan ei saatu mitään parannusta. Koulu tiesi tilanteen, mutta kiusaaminen vain jatkui. Se loppui vasta, kun tyttäreni meni lukioon mihin kiusaajat, lähinnä pääkiusaaja ei tullut. Näissä kiusaamisasioissa on yleensä yksi voimapersoona, jota toiset sitten seuraavat. Tämä oppilas pitää saada aisoihin.
Jos opettajan puhuttelu ei auta, niin opettaja ottaa välittömästi yhteyden oppilaan vanhempiin. Puhelinsoitto. On todella kummallista, että vanhemmat ovat täysin tietämättömiä lapsensa käytöksestä koulussa. Koulu ei soita vanhemmille, vaan pyrkii hoitamaan asian sisäisesti.
Jos kiusaaminen ei lopu soitolla, seuraava askel olisi, että luokassa käsitellään asiaa julkisesti. Tehdään asiasta täysin julkinen luokan sisällä. Tuntisiko kiusaaja häpeää? Ja kiusaaminen loppuisi? Jos kyseessä olisi niin kovis, että tälläkään ei olisi vaikutusta, niin sitten oppilas joutuisi määräajaksi opiskelemaan kotona, kouluun ei olisi tulemista.
Oppimateriaalit kerrotaan ja kokeiseen voi koululle tulla. Määräaika voisi olla 3 viikkoa. Kiusaajalla olisi aikaa miettiä tekosiaan ja vanhemmat näkisivät että koululaitos on tosissaan. Kiusaaminen koulussa loppuu, koska kiusaaja ei ole paikalla. Se, että tapahtuisiko kiusaamista sitten kouluajan ulkopuolella, on jo toinen asia, siihen ei koulu voi puuttua, mutta silloin tulisi kuvaan mukaan sosiaaliviranomaiset.
Kun kävin 70-luvulla koulua tuolloin häirikköoppilas laitettiin "pakkolomalle". Ja ilmapiiri luokassa parani heti. Suomessa on menty siihen, että kiusaajaa ja hänen oikeuksiaan puolustetaan. Ja kiusaaminen vain jatkuu.
Koulukiusatun isä