Työeläkeyhtiö Ilmarinen kertoi selvittäneensä sisäisesti laajaa julkisuutta saanutta tapausta, jossa yhtiössä työskennellyt mies väitti seksuaalisen suuntautumisensa johtaneen työsuhteen päättymiseen. Ilmarisen mukaan selvitys ei löytänyt näyttöä väitteen tueksi, ja työsuhteen päättämiselle on ollut työsopimuslain mukaiset ja dokumentoidut perusteet pidemmältä aikaväliltä.
Selvitys käynnistyi sen jälkeen, kun Ilmarisessa työskennellyt Toni Varis kertoi julkisuudessa, että hänen työsuhteensa Ilmarisessa päätettiin koeajalla sen jälkeen, kun hän kertoi esihenkilölleen menneensä naimisiin miehen kanssa. Varis toi asian esiin ensin sosiaalisessa mediassa ja sekä sen jälkeen useissa uutismedioissa.
Ulostulo sai nopeasti erittäin laajan näkyvyyden ja Ilmarinen puolestaan ison imagohaitan, kun yhtiötä lynkattiin sosiaalisessa mediassa ilman lähdekritiikkiä ja vain Variksen kertomaan sokeasti uskoen.
Ilmarisen henkilöstöjohtaja Sami Ärilä sanoi tämän viikon tiedotteessa, että "yksityisyydensuojan vuoksi emme voi julkisesti kertoa työsuhteen päättämisen perusteita, mutta syyt liittyvät aina työhön, eikä asialla ole mitään tekemistä työntekijän seksuaalisen suuntautumisen tai siviilisäädyn kanssa. Epäasiallista tai syrjivää käytöstä emme hyväksy keneltäkään”.
Juuri yksityisyydensuojan vuoksi Ärilä tai Ilmarinen eivät kohun noustessakaan voineet reagoida juuri muutoin, kun toteamalla ottavansa sen vakavasti ja selvittävänsä asiaa.
Ilmarinen kertoo, että tapahtumat on käyty perusteellisesti läpi sekä sisäisesti, että ulkopuolisen asiantuntijan kanssa. Ilmarisen mukaan myös Variksen kanssa on keskusteltu ja hänelle on tarjottu mahdollisuutta käydä tapausta läpi niin, että mukana olisi hänen valitsemansa avustaja. Ilmarisen mukaan väitteille ei ole selvityksessä löydetty muuta näyttöä kuin Variksen oma kertomus. Ilmarisen mukaan tapahtumien kulkua on selvitetty myös työkalentereista ja kulunvalvontatiedoista, eikä näistäkään ole löytynyt näyttöä sille, että henkilöt olisivat tavanneet kerrottuna ajankohtana.
Siinä, missä Varis kertoi Talouselämälle harkitsevansa asian viemistä aluehallintoviraston työsuojeluvalvonnan selvitettäväksi, pitäisi Ilmarisen ilman sen suurempaa harkintaa viedä asia oikeuteen.
Jos Ilmarisen selvitys pitää paikkansa, kuten voisi olettaa, ja Variksen ulostulo ja siitä aiheutunut kohu on aiheeton, tulisi asiasta pyrkiä tekemään ennakkotapaus, jotta vastaavilta voitaisiin jatkossa välttyä.
Sosiaalinen media tarjoaa laajan, nopean ja lähdekritiikittömän alustan niille, jotka syystä tai toisesta haluavat aiheuttaa perusteettomasti hallaa yrityksille, toisille ihmisille tai agitoida väkeä oman agendansa taakse. Sananvapauteen liittyy aina myös vastuu sanoistaan. Onneksi uutismedia uutisoi laajasti myös Ilmarisen oman selvityksen tulokset – tosin someulostuloihin tarttumisen herkkyyttäkin kannattaa toimituksissa pohtia.