Lukijalta | Varoitukset tupakka-askien lisäksi myös sipsipusseihin

Nuorten ylipaino lisääntyy kovaa vauhtia. Pulskistumisen näkee vaikkapa koulujen välituntipihoilla. Ylipaino johtuu yleensä energian kulutuksen ja saannin suhteesta.

Energiansaantia lisäävät runsaat välipalat ja naposteltavaa. Energian kulutusta vähentää luonnollisen liikkumisen puute. Kuljetaan esimerkiksi kävelyn sijaan moottoriavusteisilla vempaimilla.

Nuorten energian tarve on noin 2500 kilokaloria vuorokaudessa. 300 gramman sipsipussissa on noin 1500 kilokaloria.

Lihavuus tulee aiheuttamaan miljardien terveyskulut yhteiskunnalle.

Tupakan kulutusta on saatu vähennettyä monin rajoituksin ja varoituksin.

Tupakka-askeihin on painettu hätkähdyttäviä kuvia ja varoituksia. Vastaavia kuvia ja varoituksia voisi käyttää myös "naksupuolella".

Maltillisesti

Unohda tiukka vaakaan tuijottaminen – onnistunut painonhallinta perustuu muihin asioihin

Tutkimus: Jatkuvasti laihduttavat lihovat eniten – "Kilot pysyvät poissa useimmiten vain lyhyen aikaa"

Lihavuus tunnustettava krooniseksi sairaudeksi, sanovat lääkärit – Suomen työikäisistä yli miljoona on lihavia

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut