Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Helsingin palkanmaksun katastrofi

Helsinki ei ota palkanmaksun ongelmia vakavasti. Organisaatiota vaivaa itseriittoinen poisselittämisen kulttuuri. Ongelmat eivät johdu tiedonsiirron puutteista tai manuaalisen työn määrästä, vaan muutoksen johtamisesta. Henkilöstö ennakoi näitä ongelmia ja on kertonut johdolle aikaisemmistakin ongelmista palkanmaksussa. Silti resurssit ovat liian pienet. Nyt asiaan on havahduttu ja piikki on auki.

Muutoksessa priorisointi ja viestintä ovat epäonnistuneet. Katastrofin paljastuttua esitimme 19. toukokuuta kaupungin johdolle konkreettisia toimia. 1. Esihenkilöt olisivat keränneet tiedon epätoivoisista tilanteista, jotta pahimmat virheet, joita on rajallisesti, olisi voitu korjata välittömästi. 2. Henkilöstölle olisi kerrottu suoraan työyksiköissä, kuinka toimia. Nyt tieto on piilotettu intraan. Kaikki olisivat ymmärtäneet viestin hoitaa ensin epätoivoiset tilanteet, ja toiveen odottaa muiden virheiden osalta syksyyn. Nyt tilanne eskaloitiin suoraan Talpan asiakaspalveluun muutamalle kymmenelle työntekijälle eikä hyödynnetty noin 2000 esihenkilöä.

Työskentelemme yhdessä eteenpäin, mutta silti toivon kaupungin johdon oppivan virheistä.