Vuosi sitten 2.8.2021 oli ensimmäinen työpäiväni Helsingin pormestarina. Olin innostunut silloin ja olen sitä edelleen. On ollut kunnia johtaa Suomen ykköskaupunkia, joka kasvaa ja kehittyy jatkuvasti.
Haluni tarttua toimeen on ollut valtava. Olen iloinen, että jo ensimmäisen vuoden aikana olemme saaneet eteenpäin sellaisia uudistuksia, jotka hyödyntävät Helsinkiä ja helsinkiläisiä.
Syksyllä 2021 valmistelimme Helsinkiin uuden ”Kasvun paikka” -kaupunkistrategian. Kasvun paikalla tarkoitetaan paitsi asukasluvun ja talouden kasvua, mutta myös esimerkiksi sitä, että Helsinki on hyvä paikka kasvaa lapsesta aikuiseksi, kasvattaa osaamistaan sekä kasvattaa kaikkea sitä hyvää, mitä meillä on. Helsingin tulee olla kaupunki, jossa voi toteuttaa itseään, luoda mahdollisuuksia ja tarttua niihin.
Sote-uudistukseen valmistelu jatkuu edelleen. Jatkamme aktiivisesti töitä sen hyväksi, etteivät Helsingin sote-palvelut heikkene uudistuksen rahoitusratkaisujen seurauksena.
Helsingin palkanmaksujärjestelmän uudistaminen on ollut esillä paljon viime kuukausina. Haastatteluissa minulta on kysytty, mitä mieltä olen asiasta ja mitä ajatuksia järjestelmäongelmat minussa herättävät. Koen, että tunteillani ei tässä tilanteessa merkitystä. Nyt järjestelmä on saatava palvelemaan Helsingin kaupungin työntekijöiden tarpeita. Palkat on saatava maksuun oikein ja ajallaan: se on työnantajan tärkein velvollisuus. Nyt on pysyttävä kärsivällisenä.
Tänä vuonna Venäjän hyökkäys on vienyt ajatuksemme myös Ukrainaan. Sota Euroopassa on järkyttänyt meitä kaikkia. Helsinki on omalta osaltaan varautunut auttamaan sodan ja hädän keskeltä pakenevia. Teemme tiivistä yhteistyötä niin viranomaisten kuin muiden suurten kaupunkien kanssa. Huolen keskellä meidän on tärkeä muistaa myös hengähtää ja antaa tilaa ilolle ja valolle.
Erilaisista haasteista huolimatta tämä vuosi on ollut yksi työurani parhaista.
Kirjoittaja on Helsingin pormestari (kok.).