Lukijalta | Käyttöhuoneet eivät ole toimiva vaihtoehto

Käyttöhuonekeskustelu käy kiivaana niin puolesta kuin vastaankin.

Siihen nähden, miten sekavasti ja eriarvoisesti päihdehoitoon pääsy riippuen asuinkunnasta ja määrärahojen resussoinnista on toistaiseksi Suomessa järjestetty, verovaroilla ei tule pystyttää käyttöhuoneita.

Sitä ennen kaikille tulee voida taata yhdenvertaiset palvelut, mikä riippuvuussairauksien kohdalla tarkoittaa erityisesti välitöntä vaikuttavaan hoitoon pääsyä, kun vähäinenkin motivaatio on herännyt.

Vaikuttava hoito on alkuvaiheessa ympärivuorokautista laitoshoitoa, jonka tavoite on päihteistä irtautuminen kokonaan ja pysyvästi, koskien myös korvaushoitoa ja muita pkv-lääkkeitä.

Sitä ei ole avohoitojuttutuokiot parikymppisen sosionomin kanssa silloin tällöin tai unelmakarttailu päiväkeskuksessa.

Päihdetyötä vertaisena tekevä tuttavani kertoi, että hänen kaverilleen oli Helsingin kaupunki maksanut kokkauskurssin, että tämä saisi sisältöä elämäänsä eikä joisi niin paljon.

Ymmärrys päihdesairaudesta, johon ei ole henkilökohtaista kosketuspintaa, on valitettavan usein tällä tasolla ja siksi onkin surullisen loogista ryhtyä puuhamaan käyttöhuoneita, joissa asioiville ei kuitenkaan välttämättä ole edes tarjota heidän viime kädessä kipeimmin tarvitsemaansa apua.

Manna Salo

Helsinki

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut