Vapaaehtoinen maanpuolustustyö on Suomessa parhaillaan historiallisen murroksen edessä.
Kuukausi sitten voimaan tullut uusi lainsäädäntö mahdollistaa nyt sen, että Maanpuolustuskoulutusyhdistys voi jatkossa käyttää harjoituksissaan Puolustusvoimien aseita ja ampumatarvikkeita.
Muutos on merkittävä, sillä aiemmin MPK sai aseita harjoituksiinsa lähes vain itkun ja hammastenkiristyksen kanssa. Jos laki hankaloittaa itsestään selvästi asioiden hoitamista, silloin lakia pitää muuttaa.
Nyt näin on onneksi tehty.
Helsingissä MPK:n käytännön harjoitukset on keskitetty Santahaminan Radioniemeen. Sielläkin reserviläisten käyttöön tarkoitetut tilat ovat käytön volyymiin nähden olleet tukalan pieniä: esimerkiksi sadan reserviläisen varustaminen ja varusteiden palauttaminen yhden viikonlopun aikana on melkoinen urakka, jota MPK:n vapaaehtoiset ovat vuodesta toiseen korvauksetta hoitaneet.
Työ on ollut pyyteetöntä ja sitä tehdään syksystä kevääseen lähes joka viikonloppu.
Kuitenkaan MPK:lle ei lähivuosina ole luvassa niin suuria lisäyksiä budjettiinsa, että uusien toimitilojen rakentaminen olisi mahdollista. Syytä olisi.
Ruotsissa oli enemmän kenraaleita kuin kenttätykkejä.
Kun Venäjä helmikuun lopussa hyökkäsi Ukrainaan, sillä oli välitön vaikutus suomalaisten intoon harjaantua puolustamaan omaa maataan.
Kun Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseille oli ennen sodan syttymistä ilmoittautunut koko maassa noin 1100 kurssilaista, määrä oli ensimmäisen sotaviikon jälkeen pompannut yli 6 000 vapaaehtoiseen.
Vielä ennen kesätaukoakin ilmoittautuneita oli noin 2 000, siis kaksinkertainen määrä "normaalitilanteeseen" verrattuna.
Baltian maiden itsenäistyttyä 30 vuotta sitten Viro, Latvia ja Liettua polkaisivat ennen toista maailmansotaa toimineet maanpuolustusjärjestönsä nopeasti taas henkiin. Viron Kaitseliit on nyt vahva kansalaisjärjestö – ja vastaavat järjestöt toimivat myös naisten ja nuorten parissa.
Suomessa tilanne on perinteisesti ollut toinen: meillä maanpuolustustyöstä kiinnostuneet ovat vielä 2000-luvulla saaneet korvat kuumina kuulla asiaa tuntemattomien suista syytöksiä siitä, että suojeluskunnat halutaan nostaa ylös haudoistaan.
No, luulo ei onneksi ole tiedon väärti.
Suojeluskunnat tekivät sota-aikoihin saakka parhaansa, jotta maata voitaisiin puolustaa, mutta ne ajat ovat nyt ohi.
Antaa sarkatakkisten sotureiden levätä rauhassa. Meidän on syytä keskittyä tulevaisuuteen.
Suomessa suhtautuminen maanpuolustukseen on halki vuosikymmenten ollut asiallista ja kiihkotonta. Yleinen maanpuolustusvelvollisuus on taannut sen, että Stadin kundi ja pienviljelijän poika Suomussalmelta ovat majoittuneet kasarmilla samaan tupaan. Se käytäntö ei taatusti ole ainakaan repinyt kansakuntaa hajalle, vaan päinvastoin.
Kun Suomi lähitulevaisuudessa liittyy Naton jäseneksi, maallamme on hyvät edellytykset jatkaa oman alueensa puolustamista tehokkaasti.
Ruotsi valitsi aikoinaan toisin ja ajoi etenkin maajoukkojensa määrän lähes olemattoman ohueksi. Vielä 15 vuotta sitten länsinaapurin armeija oli siinä tilanteessa, että siellä oli enemmän kenraaleita kuin kenttätykkejä.
Sitten kelkka kääntyi, mutta kestää vähintään kymmenen vuotta, ennen kuin Malmötä, Kiirunaa ja Tukholmaa voidaan puolustaa uskottavasti.
Tervetuloa, Ruotsi, samaan rintamaan Suomen rinnalle.