Suomen suurimman työnantajan eli Helsingin kaupungin palkkasotku on Suomessa omaa luokkaansa. Se on yksinkertaisesti surkea suoritus, farssi.
Se, että tuhansien työntekijöiden palkat ovat kuukaudesta toiseen maksamatta tai väärin maksettuja, on työnantajalta kohtuuton virhe, jota ei voi hyväksyä. On selvää, että pääkaupunkiseudun kustannustasolla ja tällä inflaatiolla, keskituloinenkin ajautuu Helsingissä pulaan, jos palkasta puuttuu useana kuukautena edes neljännes – 0-tileistä nyt puhumattakaan.
On törkeää, että ihmiset joutuvat velkaantumaan tai pahimmillaan perintään vain siksi, että työantaja, eli Helsingin kaupunki, ei kykene maksamaan palkkoja oikein. Yksi työnantajan tärkeimmistä tehtävistä on varmistaa aina oikean suuruinen ja ajallaan tapahtuva palkkojen maksatus.
Grosin kannattaisi vakavasti harkita lähtöä.
Palkkasotkun uhriksi joutuneiden työntekijöiden henkilökohtaisten haasteiden lisäksi sotku on katastrofi myös kaupungille työnantajana. Helsinki on jo vuosia taistellut vakavaa työvoimapulaa vastaan, mikä olisi jatkanut pahenemistaan ilman tätä sotkuakin. Nyt valtavan mediahuomion kerännyt sotku heikentää kaupungin työnantajamielikuvaa entisestään – houkuttele siinä sitten varhaiskasvattajia, opettajia ja sote-henkilöstöä elinkustannuksiltaan kalliiseen pääkaupunkiin segregaatiohaasteiden keskelle.
Virhe on niin vakava, että johtajien tulee kantaa vastuu. Mutta keiden johtajien?
Sotku on politisoitunut ja vihreistä sekä vasemmalta on alettu osoitella ja huudella pormestari Juhana Vartiaisen (kok.) suuntaan. On naurettavaa, että useampi kaupungin johtava poliitikko vaatii palkkoja tilille, listaa toimenpiteitä asian korjaamiseksi, mutta samalla pesee kätensä operatiivisten keinojen puutteeseen vedoten.
Näyttää siltä, että palkkasotku ei ole poliitikkojen tai itse järjestelmän syytä. Sarastiaan siirtymiselle on ollut perusteet ja muualla se toimii.
Syyllisten hakeminen ei yleensä auta, mutta näin vakavassa asiassa vastuussa olevien johtajien on kannettava vastuu. Vartiaisen sijaan sormi kannattaa kääntää henkilöstöjohtaja Nina Grosin ja jossain määrin myös kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan sekä digitalisaatiojohtaja Mikko Rusaman suuntaan. He ovat viime kädessä vastuussa Sarastian epäonnistuneesta valmistelusta, käyttöönotosta ja ongelmien ratkeamattomuudesta, mitä palkkojen maksuun tulee.
Varsinkin Grosin kannattaisi vakavasti harkita lähtöä – ja toisaalta päättäjien jopa tätä vaatia.