Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Omaan napaan tuijottajat ja päihtyneet ovat Hus-päivystysten iso ja vaiettu ongelma

Sosiaali- ja terveysala saa välillä kohtuutontakin kuraa niskaansa, kun otetaan huomioon, että hoiva- ja sosiaalityö on Suomessa lähtökohtaisesti huippuluokkaa. On vastenmielistä seurata esimerkiksi ylityöllistetyissä keskussairaaloiden päivystyksissä öykkäröiviä potilaita, joiden suurin syy päivystykseen joutumisesta löytyy yleensä peiliin katsomalla.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus on valtava laitos: niin työnantajana kuin hoidettavien potilaiden määrällä mitattuna. Itselläni on Husista vain hyviä kokemuksia. Uskallan väittää, että näin on suurimmalla osalla Husin potilaista.

Terveys on kuitenkin herkkä ja henkilökohtainen aihe. Virheet ja huono palvelu nousevat helposti esiin, kun ne osuvat oman tai lähimmäisen kohdalle.

Husin päivystykset ovat viime kuukausien aikana olleet paljon otsikoissa, eivätkä niin mieluisissa. Asiakkaiden suunnalta lunta tuli tupaan ruuhkista ja hitaasta palvelustahenkilöstö on nostanut esiin huonoa esimiestyötä ja resurssivajetta. Toimintaympäristö on häiriintynyt koronakriisin ja työtaistelutoimien vuoksi.

Tuntuu siltä, että Husin ja päivystysten saama palaute on lähtenyt pahasti laukalle. Itse olen joutunut käyttämään Husin päivystyspalveluja kolmesti. Ruuhkaa oli silloinkin, riippumatta siitä oliko ilta vai aamu. Silti henkilökunta oli erittäin ystävällistä, toimi ripeästi, joustavasti ja ammattitaidolla.

Odotellessani aulassa seurasin muiden jonottajien edesottamuksia. Valtaosa oli rauhallisia ja tyytyväisiä, mutta jokaisella käyntikerralla joukkoon mahtui muutama epäasiallinen omaan napaan tuijottaja, päihtyneiden häiriköiden lisäksi.

Omaan napaan tuijottajat ravasivat koputtamassa ovia ja vaatimassa palvelua, vaikka odotusaika oli useilla lyhyempi kuin muilla. Valitettavaa riitti ja henkilökunta sai kuulla kunniansa. Juuri tähän tuhrautuu henkilökunnan aikaa, eli omaan napaan tuijottajat pitkittävät niin omaansa, kuin muidenkin jonotusta.

Jos palvelu ei kelpaa, niin jokaisella on Suomessa vapaus hankkia terveyspalvelunsa myös yksityiseltä puolelta. Varsinkin Hus-alueella tarjonta on laaja ja lääkäriin pääsee usein lähes jonottamatta. Rahaa se toki vaatii, joko kohtuullisen maltillisen summan vakuutusten muodossa, tai sitten hieman isomman pinkan ilman vakuutuksia.

Ongelma onkin juuri siinä, että nämä omaan napaan tuijottajat tuntuvat olevan niitä, joilla rahaa ei ole, mutta yhteiskunnan pitää palvella juuri heitä ja nopeammin kuin niitä, jotka koko lystin maksavat.

Poikkeuksellinen korona-aalto, toimimaton tietojärjestelmä tai sote-uudistuksen aiheuttama epäselvyys ei ole henkilökunnan vika. Annetaan heidän tehdä työnsä ja annetaan siitä myös kiitosta. Muistetaan samalla se, että Hus on monella mittarilla maan paras ja kestää myös kansainvälisen vertailun. Olemme senkin takia etuoikeutetussa asemassa.

Syitä päivystyksen ruuhkiin kannattaa siis etsiä muualta, kuin siellä töitä tekevistä. Epäasiallisten asiakkaiden lisäksi kannattaa katsoa isoa kuvaa, muun muassa sitä, miten nykyhallituksen päätös hoitajamitoituksesta alkaa horjuttaa koko terveydenhoitoamme.