Yli kahden vuoden ajan olemme opetelleet ymmärtämään, miten tartuntoja tapahtuu. Yksi tapa suojautua tartunnalta on sosiaalinen eristäytyminen. Nopeasti kävi ilmi, mitä etäisyys toisista ihmisistä aiheuttaa. Kohtaamattomuus vähentää yhteistä ymmärrystä ja lisää epäluottamusta.
Kun ihmiset tapaavat toisiaan, välittyy tautien lisäksi tunteita, tapoja ja kokemuksia – elämän iloja ja suruja. Yhdessä jaettu kasvattaa, auttaa ymmärtämään ja lisää kunnioitusta.
Moniarvoisessa yhteiskunnassa on monia arvoja. Erilaiset arvot eivät ole tartuntatauteja. Niiltä ei tule eristäytyä. Niitä ei voi desinfioida pois. Kun alkaa pelätä vieraiden ajatusten ja mielipiteiden tartuntaa, tulee halu tukahduttaa itselle outo maailmankatsomus. Mitä, jos se leviääkin pandemian lailla ja vie tilaa omalta tavaltamme nähdä maailma? Itselle kummallisiin mielipiteisiin tulee otettua sosiaalista etäisyyttä. Eri tavalla ajattelevan toivoisi laittavan maskin suulleen, että saastuttava puhe ei leviäisi. Pelkäämme, että hänen uskomuksensa ja tapansa elää tarttuvat.
Yksi osa moniarvoisen yhteiskunnan rakentumista on oman perinteen arvostaminen, sen tunnustaminen ja tunnistaminen. Suomalaisilla on monta syytä olla ylpeitä ja iloisia luterilaisen perinteen ja kirkon vaikutuksista yhteiskuntaamme – paitsi historiassa myös tämän ajan arjessa ja katukuvassa; kasvatuskumppanuudessa, sivistysihanteessa, kirkkorakennuksissa, heikkojen auttamisessa, toivon sanomassa ja yhteiskunnan tukemisessa. Niitä pitoisuuksia ei ole syytä yrittää pyyhkiä tai desinfioida pois, vaan nimenomaisesti tunnistaa ne. Vieraanvaraisuus on kahdensuuntaista. On opittava tutustumaan vieraisiin ajatuksiin, mutta on myös rohkaistuttava esittämään ja selittämään omaa perinnettä ja uskoa vieraille.
Uskonnonvapauden pitkä linja on nimenomaisesti positiivisessa uskonnonvapaudessa. Luvassa ja tilassa harjoittaa omaa uskoaan – kertoa ja näyttää se myös muille. Julkiseen tilaan tulee mahtua monenlaista menoa. Erilaisten tapojen uskoa, toivoa ja rakastaa tulee näkyä laajasti yhteiskunnassa. Kenenkään ei tarvitse pelätä tartuntavaaraa. Kirkkovierailut ja koulun joulukirkko eivät ole uhka lapselle. Musliminaisen huntu tai juutalaismiehen kipa eivät vaadi meiltä muilta mitään. Monikulttuurisen päiväkodin Diwali-juhla ei tee kristitystä lapsesta hindua eikä kadulla liehuva pridelippu ohi kulkevasta heterosta homoa.
Kiinnostunut kunnioitus on tehokkain rokote epäluuloa, vihaa ja syrjintää vastaan. Eri tavalla ajatteleva ihminen on mahdollisuus eikä uhka. Toisen ihmisen usko ja tapa elää eivät ole uhka tartunnalle, vaan mahdollisuus ymmärrykselle, luottamukselle ja rauhalle.
Kirjoittaja on Helsingin hiippakunnan piispa.