Helsingin vuonna 2021 laadittu kaupunkistrategia kulkee nimellä ”kasvun paikka”. Strategian kantava ajatus on se, että Helsingin tulee kasvaa edelleen ja Helsingin väestönkasvua pidetään itsessään hyvänä asiana. Tämä siitäkin huolimatta, että peruspalvelumme sakkaavat ja turvallisuus niin kaduilla kuin kouluissa heikkenee.
Helsingin väestönkasvu on jo vuosia ollut pitkälti vieraskielisten varassa. Kun katsotaan kasvavia kieliryhmiä, erottuu joukosta juuri ne joiden kotoutuminen on heikkoa ja sosiaaliturvariippuvuus suurta. Lisäksi nämä kieliryhmät tarvitsevat paljon palveluita, mutta työllisyys ja siten verojen muodossa palveluiden rahoitukseen osallistuminen on huomattavan alhaista kantaväestöön verrattuna. Olemme siis jonkinlaisessa limbossa, josta poliitikot eivät halua puhua asiasta saati etsiä muita ratkaisuja kuin toistamalla entistä vimmaisesti samaa kaavaa kuin aiemmin. Vika ei nimittäin ole tulijoissa vaan niissä, jotka säännöt laativat.
Tämä nähtiin myös kaupungin ensi vuoden budjettineuvotteluiden tuloksissa. Sen sijaan, että puolueet olisivat helpottaneet vaikkapa varhaiskasvatuksen painetta palauttamalla Helsinki-lisän ja parantaneet kaupunkilaisten palveluja, menee valtaosa rahasta maahanmuuton seurauksien paikkailuun.
Meno on kuin laastarin laittamista haavaan, joka pitäisi leikata parantuakseen. Laitetaan vain aina isompaa laastaria ja hoidetaan oiretta eikä juurisyytä.
Ruotsissa on varoittava esimerkki mitä tapahtuu kun juurisyyhyn ei puututa. Ja silti Suomi ja Helsinki etunenässä seuraa tehden kaikki samat virheet niin maahanmuuttopolitiikassa kuin kotouttamisessa. Vaikka edes nykyisiä maassaolevia ihmisiä ei saada yhteiskuntaan mukaan, lisätään maahanmuuttoa helpottamalla maahantulon säännöksiä ja jatketaan kotouttamista lisäten palveluja mutta ei velvoittavuutta. Helsinki on vieraskieliseltä väestöltään suurin kunta Suomessa ja kohtaa ensimmäisenä myös maahanmuuton haitalliset vaikutukset katujengeineen ja ghettoutuvine alueineen. Juuri siksi Helsingin tulisi etunenässä vaatia valtiolta tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja velvoittavampaa kotoutumista sen sijaan, että joka budjetissa läiskitään lisää rahaa oireiden lievittämiseen ja hoetaan kaupungin kasvun ihanuutta.
Jos kaikki liikenevät kaupungin varat käytetään maahanmuuton seurauksiin, on selvä etteivät kaupunkilaisten lääkäriin pääsy, eheät ja turvalliset varhaiskasvatus- ja koulupäivät tai vanhuspalvelut kohene. Tästä seuraa vain Helsingistä kiihtyvään tahtiin työssäkäyvien poismuuttavien määrä, jossa maksajat lähtevät varmistaakseen lapsillensa turvallisen ja rauhallisen ympäristön.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku ja lienee selvää, ettei Helsingistä tule menestyvää kaupunkia muuttumalla Malmöksi. Siksi kasvun paikka on ennen muuta poliittisilla päättäjillä, joiden on kyettävä muuttamaan kielteisen kehityksen suunta ennen kuin on liian myöhäistä.
Kirjoittaja on kansanedustaja kaupunginvaltuutettu (ps.).