Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittajalta Joukkoliikenne on suhteellisesti nyt entistä halvempaa – HSL:n pitänee nostaa hintoja pian uudelleen

Pääkaupunkiseudun sisäiset HSL-liput kallistuvat ensi vuoden alusta 8–13 prosenttia, mutta kehyskunnista matkustaville on luvassa kuukausitasolla jopa useiden kymmenien eurojen huojennus. Näin päätti HSL:n hallitus kokouksessaan viime viikolla.

Kokous oli ylimääräinen, sillä viikkoa aikaisemmin hallitus lähetti uuteen valmisteluun pykälän lastenvaunujen kanssa matkustavien ilmaismatkoista ja siitä, mikä on jatkossa opiskelija-alennukseen oikeuttava peruste. Hallitus päätti, että lastenvaunujen kanssa saa jatkossakin matkustaa liputta ja opiskelija-alennusta ei sidota opintotuen saamiseen vaan täysipäiväiseen opiskeluun.

Koululaisryhmien ilmaismatkojen poistaminenkin oli vielä listalla, mutta vihreiden tekemä muutosesitys meni läpi. Tämä tarkoittaa, että koululaisryhmät saavat matkustaa joukkoliikenteessä ilmaiseksi ainakin vielä ensi vuoden.

Hinnankorotukset osuvat etenkin pääkaupunkiseudun sisäisiin vuorokausilippuihin: AB- ja BC-vyöhykkeiden yhden vuorokauden lippu sekä 2–13 vuorokauden lippuihin tulee 13 prosentin korotus. Tämä tarkoittaa matkustamisen kallistumista 0,5–1 euroa per päivä.

Joukkoliikenne on suhteellisesti nyt entistä halvempaa.

AB- ja BC-vyöhykkeillä kallistuvat muutkin liput. Kertalipun hinta nousee 2,80 eurosta 3,10 euroon (11 prosenttia). Kausiliput ja säästölippu kallistuvat 8 prosenttia eli esimerkiksi 30 vuorokauden kausilipun hinta nousee 65,30 eurosta 70,60 euroon.

Myös pelkän D-vyöhykkeen kerta- ja kausilippujen hinnat nousevat, mutta maltillisemmat 3–4 prosenttia. Tämä tarkoittaa kertalipun hinnan nousemista 2,80 eurosta 2,90 euroon sekä esimerkiksi kuukausilipun kallistumista 65,30 eurosta 67,10 euroon.

Opiskelijoiden ja ikäihmisten alennusprosentti laskee 45 prosentista 40 prosenttiin. Osa lippujen hinnoista pysyy entisellään ja CD- ja ABCD-lippujen hinnat alenevat selvästi. Suurin alennus, 23 prosenttia, tulee ABCD-vyöhykkeen kausilippuihin. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi kuukausilipun hinta alenee lähes 40 euroa 109,70 euroon. ABCD-kertalipun hinta alenee 5,70 eurosta 4,50 euroon (-21 prosenttia).

Osa HSL:n asiakkaista on ollut "pöyristyneitä" korotuksista. HSL:n hallituksen jäsen Sirpa Kauppinenkin (vihr.) kommentoi, että nyt kunnilla on ainakin mahdollisuus reagoida esimerkiksi lisäämällä HSL:n rahoitusta.

HSL on koronan, jättimäisten joukkoliikenneinfraan liittyvien rakennushankkeiden sekä inflaation vuoksi historiansa pahimmassa kriisissä. Koronan myötä pudonneiden ja edelleen kaukana koronaa edeltäneestä tasosta olevien matkustajamäärien vuoksi kuntien, eli veronmaksajien, rahoitusosuus on jo nyt aikaan linjattua korkeampi.

Avaukset (HU 18.11.2021) maksuttomasta ja täysin veronmaksajien subventoimasta joukkoliikenteestä eivät ole realismia. Päinvastoin, vaikeuksien myötä tuo visio on yhä utopistisempi.

Sen sijaan hinnankorotuksia HSL joutunee tekemään jatkossakin. Nyt tehdyt korotukset eivät riitä oikaisemaan tilannetta ja lisäksi ne ovat paljon maltillisempia, kuin mitä esimerkiksi yksityisautoilijat joutuvat polttoaineen kautta kohtaamaan. Joukkoliikenne on siis suhteellisesti nyt entistä halvempaa, vaikka sen absoluuttinen euromääräinen hinta nouseekin.

Ei voi olla niin, että joukkoliikenteen käyttäjä olisi kulkumuotonsa osalta suojassa koronalta ja inflaatiolta, kun kukaan mukaan ei ole.