Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta | Ei ihme, että sairaat menevät päivystyksiin – terveysasemalle ei pääse

En ole aikaisemmin tarvinnut kunnallista terveydenhuoltoa mutta olen nyt eläkkeellä. Olen kyllä kuullut huhuja miten vaikea on päästä lääkäriin, jouduin myös itse sen toteamaan. Soitin oman terveysaseman ajanvaraukseen. Ensin tulee litania tiedotteita ja sitten pitää painaa puhelimesta, että asia on kiireellinen. Hoitaja soittaa takaisin ja selität tilanteesi hänelle.

Terveydenhoitaja arvioi puhelinkeskustelun aikana pääsetkö lääkärille. Miten voidaan tehdä arvio näkemättä ihmistä tarvitsetko lääkäriä vai et. En yhtään ihmettele että sairaat ihmiset lähtevät päivystykseen, koska eivät saa tarvittavaa apua omalta terveysasemalta. Jotkut saattavat jäädä kotiin vielä odottamaan ja sitten oletkin jo niin huonossa kunnossa että tarvitset ambulanssia ja jatkohoitopaikan. Suomi on hyvinvointiyhteiskunta vai onko?

Päättäjien pitäisi kunnolla perehtyä miten saada terveydenhuolto toimimaan. Ei voi kaikesta syyttää koronaa. Terveysasemien toimintaa pitäisi kehittää ja ihmisten pitäisi päästä ajoissa lääkäriin.

Ikäihmisten pitäisi helpommin päästä lääkärille eikä monen mutkan kautta. Hoitajapula on mahdoton tällä hetkellä, palkka on huono työmäärään nähden. Hoiva-avustajien palkkaaminen ei tuo helpotusta. Moni lähtee alalta koska vastuu on niin suuri ja palkka pieni.

Pienissä kaupungeissa lopetetaan toimenpiteet ja ihmiset joutuvat tulemaan toimenpiteisiin Helsinkiin. Jos et jaksa mennä toimenpiteeseen julkisella vaihtoehto on kelakyyti. Onko ympäristöystävällistä. Kansanedustajat, onko kansanedustajia vai omaneduntavoittelijoita?

Eläkeläinen