Keski-ikäisten ruuhkavuosien armoilla eläneiden urapyrkyrien kaasuttaessa kohti tyypin 2 diabetesta tiedettiin ongelmia syntyvän jälkikasvuun.
Liikkumisen malli tulee kotoa. Tupakoimattomien lapsilla on pienempi todennäköisyys tupakoida kuin sauhuttelevien lapsilla. Fyysisen työn muuttuessa henkiseksi alkoi ihmiselon lihavuuden aika.
Nyt tulokset näkyvät lapsissa. Joka neljäs kahdeksasluokkalainen ei pysty istumaan selkä suorassa lattialla. Kestävyyskunnossa ongelmat ovat vielä isommat ja huonolla kunnolla on vaikutusta arkijaksamiseen. Jopa urheilevilla liikkumismäärät jäävät pieniksi. Viattomasta avusta kuljettaa tuleekin pahe.
Vastuu lasten liikuntakasvatuksessa on ensisijaisesti vanhemmilla. Jos kotoa ei tule liikkumisen mallia, ei voida olettaa lapsen ymmärtävän liikkumisen tärkeyttä. Pihapelit ovat jääneet ja tilalle ovat tulleet kännykkä ja pleikkari niskavaivoineen. Ipadin hankinta on helppoa viihdettä lapselle eikä sido vanhempia. Paljon vikoja, mutta miten ratkaisut? Kustannustehokkaita muotoja on monia. Ensimmäinen erä voitetaan liikuttamalla vanhempia. Vanhempien harrastaessa liikkuvat lapset paremmin. Vähävaraisten lasten harrastamista tulisi tukea. Tärkein työ tehdään ennen ala-asteikää, jossa liikunta opitaan kotona.
Uusien lajien kuten skeittauksen kasvaessa ohjatun liikunnan tärkeys vähenee. Liikunnan pitää olla riemukasta ja elämyksiä antavaa. Se alkaa pienistä liikkeistä kävelyn kehittyessä ja jatkuu ensin kotona. Jos vanhemmilla ei ole aikaa liikunnan kasvatustyölle, on koululle jätetty liian kova pala purtavaksi. Vanhempien ja lasten yhteisliikuntaa tulee tukea.
Aikaiset interventiot liikkumiskäyttäytymiseen tulisi siirtää neuvoloihin, joka samalla tarkoittaa neuvolahenkilökunnan kouluttamista tai ohjaajien palkkaamista. Tämä vaatii rahaa. Toisaalta kulujen laskiessa tulevaisuudessa ei aikainen interventio tuskin ole iso menoerä säästöihin verrattuna.
Suomalaisen sairaudenhoidon juuriongelma on heikkoresurssinen terveydenhuolto. Terveydenhuolto on aliresurssoitu. Siksi sote-uudistuksen budjettikeskusteluissa tulee rohkeammin ottaa kantaa, miten saamme riittävän volyymin ennaltaehkäisyyn ja uskaltaa rohkeasti tehdä pitkäkestoisia suunnitelmia tekohengityksen sijaan.
Työ on vaativa, sillä sairaudenhoito natisee liitoksistaan jo nyt. Mutta muutos ei ole merkittävä, jos se on helppoa. Lapsissa on kuitenkin tulevaisuus, joten on aika alkaa panostaa lasten liikunnan ja terveystiedon lisääntymiseen.
Anni Vuohijoki (liik.)