Viime vuosikymmeninä koululaitoksessa on haluttu vahvistaa lapsen ja nuoren valinnanvapautta. Lapsia tai nuoria patistetaan kantamaan valintakuormia, jotka kuuluisivat aikuisille.
Kasvatusopillisten muotivirtausten vuoksi olemme hävittäneet luokkamuotoisen ja opettajajohtoisen opetuksen. On kouluja, joista puuttuvat sekä luokat että käytävät. Niissä on joustavasti muotoiltavia jättimäisiä oppimisalueita. Oppilaan tehtävänä on ryhtyä omaehtoisesti, omatahtisesti ja myös omalla vastuullaan opiskelemaan. Oppilaan on tiedettävä, mihin ja miten hän tarvitsee apua. Annetun lukujärjestyksen sijaan valitaan itse kokonaisuus kurssitarjottimelta. Nuoret eivät saa mahdollisuutta kiinnittyä sosiaaliseen ryhmään, eivät fyysiseen tilaan eivätkä tuttuun opettajaan. Tällaiseen opiskeluun pystyvät vain luokan parhaat.
Parhaimpienkin oppilaiden taakaksi olemme muuttaneet yleissivistävän koulun asteittaiseksi valintakoeapparaatiksi, jossa monialaisen oppimisen sijasta lapset ohjataan laskelmoimaan ja valitsemaan seuraavia askeleitaan. Yliopistojen valintakoeuudistuksen seurauksena jo yläkoulun seitsemäsluokkalaiset pakotetaan pohtimaan lukiovalintojaan.
Kun yhdeksäsluokkalaiset pääsevät lukioon, heidän täytyy valita heti kuusi tai seitsemän ainetta, jotka kirjoittavat päästäkseen haluamiinsa jatko-opintoihin. Mitään kannustinta muiden aineiden opiskeluun ei ole. Kunhan pääsee kaikista muista pakollisista kursseista jotenkin läpi, voi vain kirjoitettaviin aineisiin keskittymällä lisätä mahdollisuuksiaan päästä jatko-opiskelupaikkaan. Olemme rakentaneet järjestelmän, joka kannustaa kirjoittamaan kuusi laudaturia ja samanaikaisesti jäämään sivistymättömäksi ja oppimattomaksi moukaksi.
Näiden ratkaisujen seuraukset ovat Pisa-tulosten tippumista dramaattisempia. Olemme eriarvoistaneet nuoret siinä, missä olemme yrittäneet tasa-arvoistaa heitä. Olemme tyhmentäneet nuoret siinä, missä olemme yrittäneet heitä sivistää. Olemme ahdistaneet nuoret silloin, kun olemme heitä yrittäneet saada vapautumaan.
Nuoruuteen kuuluu lupa tehdä virheitä. Nuoren kehitystehtävänä on etsiä itseään ja olla välillä tuottamaton. Haahuilu ja epärealistiset suunnitelmat, kuuseen kurkottaminen ja katajaan kapsahtaminen kuuluvat molemmat nuoren kehitystehtäviin.
Kasvurauhasta puhutaan paljon. Koulun kasvatuksen osalta kasvurauha puuttuu. Juuri sillä saralla ei ole kasvurauhaa, missä kasvua erityisesti olisi tarkoitus tapahtua.
Kirjoittaja on Helsingin piispa.