Porvoon sairaalan tulevaisuus nousi yhdeksi tärkeimmistä asioista Itä-Uudenmaan hyvinvointialuevaltuuston iltakoulussa maaliskuussa. "Suuria uhkakuvia ei tällä hetkellä ole ilmassa. Kävimme vielä keskustelua päivystyksen tilanteesta. Onnistuimme viime vuonna torjumaan Porvoon sairaalan päivystyksen alasajon ja nyt saimme Husin toimitusjohtaja Matti Bergendahlilta vahvistuksen, että suunnitelmia yhteispäivystyksen lakkauttamiseksi ei ole nyt pöydällä ja päivystyksen tulevaisuus on siten toistaiseksi turvattu. Tämä oli todella tärkeä viesti", aluevaltuuston puheenjohtaja Heikki Vestman (kok.) kertoi Sanomalehti Uusimaalle.
Kovaa vaalikampanjaa tekevä kansanedustaja Vestman kuitenkin tietää, muiden Uudenmaan hyvinvointialueiden valtuutettujen tavoin, että kipeät sopeutus- ja keskittämistoimenpiteet on lakaistu maton alle vain vaalikevään ajaksi.
Valitettavasti temppu tepsii niin äänestäjiin kuin virkamiehiin.
Husin ja Uudenmaan hyvinvointialueiden johto on rakentanut ja rakentaa parhaillaan näkemystään siitä, miten Uudenmaan alueen sote-palveluverkko jatkossa muodostuu. Selvää on, että karsintaa, keskittämistä ja tehostamista on edessä. On naurettavaa, että sote-palveluiden asiakkaille, uusmaalaisille äänestäjille annetaan vaalien varjolla valheellinen julkikuva asioiden todellisesta tilasta.
Kuten Uudellamaalla ennakkoon pelättiin, on sote-uudistus tuomassa sote-alan hallintoon pelkästään Uudellamaalla satojen miljoonien lisäkustannukset. Samaan aikaan valtion talous on yhä tiukemmalla, eli sopeutustarve todellisia, asiakkaille suunnattuja sote-palveluja kohtaan vain kasvaa.
Uudenmaan nykyinen sote-palveluverkko on edelleen maantieteellisesti katsottuna varsin runsas – keskittämisen varaa on, ilman, että matka-aika silti kasvaisi mistään Uudenmaan kolkasta kohtuuttomaksi. Keskittämisellä voidaan saada tehostamisen lisäksi myös merkittävää laadullista etua. Jos Hus pystyisi keskittämään esimerkiksi kaikki nivelleikkaukset johonkin nykyisistä aluesairaaloista, olisi lopputulos asiakkaan edun mukainen. Juuri tällaista, erikoistumisen kautta tehtävää keskittämistä ja tehostamista Husin johto tavoittelee, perustellusti.
On poliitikoilta tekopyhää esittää, että he eivät tietäisi, että palveluverkko nousee kriittiseen tarkasteluun pian vaalien jälkeen. Huonoa ja selkärangatonta johtamista heiltä puolestaan on se, että he sitovat virkamiesten kädet ja tukkivat suut vaalien alla. Valitettavasti temppu tepsii niin äänestäjiin kuin virkamiehiin.