Kiinteistöliitto Uusimaa vastaa Helsingin Uutisten lukijan kirjoitukseen, joka kritisoi isännöinti- ja huoltoyhtiöitä.
Olavi Nieminen kirjoitti Helsingin Uutisten Lukijan Areenalla (HU 26.4.) tärkeästä aiheesta eli taloyhtiön varojen käytöstä. Taloyhtiössä hallitus ja isännöitsijä hoitavat yhtiön hallintoa. Isännöitsijä useimmiten hoitaa arjen maksuliikenteen, mutta hallitus voi ja sen on syytä valvoa, mihin yhtiön rahaa käytetään.
Laskujen maksun kontrolli kannattaa hoitaa etukäteen, mutta ellei se ole mahdollista, niin joka tapauksessa riittävän monta kertaa vuodessa jälkikäteen. Näin mahdolliset virheelliset maksut tulevat nopeasti ilmi ja saadaan korjattua. Hallitus voi myös luokitella maksut eri ryhmiin siten, että rutiininomaiset laskut hoidetaan suoraan isännöitsijän toimesta, mutta kaikki rutiinista poikkeavat kiertävät hallituksen puheenjohtajan tai jonkun muun hallituksen jäsenen hyväksyttäväksi.
Virheitä voi sattua monesta eri syystä. Varojen käytön valvonta kannattaa ihan oikeasti järjestää huolella.
Mika Heikkilä,
toiminnanjohtaja,
Kiinteistöliitto Uusimaa