Uimahousuriitoihin soitettu helsinkiläishallissa jopa poliisit paikalle – järjestyssäännöistä syntyy usein sanaharkkaa

toimitus

Helsingin kaupunki kävi alkuviikolla liikuntapaikkojensa esimiesten kanssa läpi, miten rasistiseen käytökseen tulisi puuttua, mikäli sellaista havaitaan. Alkuviikosta Twitterissä levisi kertomus, jonka mukaan naisuimari huuteli rasistisesti toiselle naiselle ja paikalle pyydetyllä henkilökunnan edustajalla olisi ollut ”kipuilua” puuttua asiaan.

– Tosiasia on se, että meidän keinomme ovat aika rajalliset, toteaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan liikuntajohtaja Tarja Loikkanen

– Kävimme heti tapauksen jälkeen esimiesten kanssa tapausta läpi sillä mielellä, että miten henkilökunta niihin reagoi. Menemme asiallisesti antamaan ohjeita. Jos tulee uhkaava tilanne, meidän on aina soitettava vartija paikalle, Loikkanen jatkaa.

Uimahalleissa tapahtuneet tilanteet ovat Loikkasen mukaan usein huutelua ja sanaharkkaa, jota ilmenee sekä sauna- ja pukutiloissa että allasosastolla. Sanaharkka liittyy usein uimahallin sääntöihin.

Myös Malmin uimahallissa törmää rasistiseen huuteluun, vaikka tavallisesti on rauhallista.

– Kyllä sitä valitettavasti silloin tällöin tapahtuu. Ei nyt viikoittain, mutta kuukausittain, kertoo hallipäällikkö Janne Hartonen

Periaate on, että häiriöitä aiheuttanut henkilö poistetaan tiloista. Häiriöt ja huutelut liittyvät usein saunan järjestyssääntöihin.

– Se on lähinnä sitä, että maahanmuuttajataustaiset menevät uimahousut päällä saunaan ja kantaväestö ei siitä tykkää. Sitten tulee sanomista puolin ja toisin, Hartonen kuvailee.

Hartonen muistaa vuosittain 1–2 tilannetta, kun paikalle on täytynyt soittaa poliisit.

– Tilanne on usein tosin jo ohi siinä vaiheessa, kun he tulevat paikalle.

Tilanteita käydään säännöllisesti Malmilla läpi hallipalavereissa yhdessä uimavalvojien kanssa.

– Meillä on nollatoleranssi tällaisiin tilanteisiin. Emme suvaitse niitä. Henkilökunta puuttuu tilanteeseen ja yritämme selvitellä niitä parhain päin, Hartonen kertoo.

Erilaiset konfliktit kaupungin liikuntapaikoilla ovat liikuntajohtaja Loikkasen mukaan viime vuosina olleet kasvussa.

– Sellainen tunne on, että ne ovat enemmän lisääntymässä kuin vähentymässä. Toivomme toki, että koskaan ei tulisi sellaista tilannetta, että liikuntapaikanhoitajilla tarvitsisi olla järjestyksenvalvojan oikeuksia.

Henkilökunta kirjaa kaupungin työsuojelupakkijärjestelmään kaikki uhkaavat tilanteet.

– Jos ei viikoittain, niin kyllä ilmoituksia tulee noin kerran kahdessa viikossa. Olemme tosin myös kannustaneet työntekijöitä raportoimaan niistä, Loikkanen jatkaa.

Viime vuonna kirjattiin 73 turvallisuuspoikkeamaa. Tehdyistä ilmoituksista 57 prosenttia oli henkilöstöön kohdistuvia uhka- ja väkivaltatilanteita. Vuonna 2018 ilmoituksia tehtiin 69.

Kaupungin uimahalleissa Itäkeskuksessa, Jakomäessä, Pirkkolassa ja Yrjönkadulla sekä kahdessa maauimalassa on vuosittain 1,1 miljoonaa käyntikertaa. Lisäksi Helsingissä on yhdeksän yhtiöpohjaista uimahallia, joiden toimintaa kaupunki avustaa, Malmi on yksi niistä.

Malmilla uimassa käynyt haagalainen Päivi Pakkanen ei muista törmänneensä rasistiseen käytökseen uimahallissa, mutta havaitsee uimahallikäyttäytymisessä eroja.

– Varsinkaan kaikki ulkomaalaistaustaiset naiset eivät ota bikineitä pois saunassa. Myös riisuminen voi olla vaikeaa. Lauteillakin pitää olla pyyhe.

Rasistista huutelua helsinkiläishallissa

Viime sunnuntaina kaupungin ylläpitämässä uimahallissa tapahtui välikohtaus, jossa naisuimari alkoi huudella altaassa samaan aikaan uimassa olleelle naiselle rasistisesti (HU 24.2.).

Paikalla ollut maahanmuuttoasioiden asiantuntija Martta Pietarinen kertoi tapauksesta Twitterissä ja sanoi puuttuneensa tilanteeseen. Pietarisen kokemuksen mukaan hallin ”henkilökunta kipuili asiaan puuttumista”.

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar huomasi viestiketjun ja otti keskusteluun kantaa kertoen, että kyseessä oli hänen oma äitinsä.

Afganistanissa syntynyt Razmyar sai perheineen turvapaikan Suomesta vuonna 1993.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut