Etelärannassa sijaitsevan ravintola Ultiman ravintoloitsija ja kokki Henri Alen antoi viikonloppuna ilmasto- ja ruokajulistuksen.
Hän halusi selvittää, millaista on suomalainen, maaperää, Itämerta ja ilmastoa kunnioittava ruoka parhaimmillaan ja teki sen yhteistyössä Baltic Sea Action Groupin ja Carbon Actionin kanssa.
Alen myös tekee niin kuin saarnaa.
Tosisuomalainen menu tulee Ultimaan 17.–28. maaliskuuta. Sitä tarjoillaan viikoilla, jolloin vietetään myös kansainvälistä metsien päivää 21.3. ja Maailman luonnonsäätiön WWF:n Earth Houria 28.3.
Alkupalaksi on silakkaa. Itämeren herkusta päätyy nyt ihmisravinnoksi vain kolme prosenttia. Loppu menee rehuksi ja kalankasvattamoihin. Ultiman listan silakka nautitaan maltaan ja sipulin kanssa.
Alenin filosofian mukaan oikeat valinnat ja teot helpottavat ilmastoahdistusta tehokkaasti. Hän löysi huippuluokan raaka-aineita, joista tuottajakin saa omansa. Ja jolloin kuluttajan on helppoa nauttia elämästä.
Liha on yllätys ja ei ole. Se tulee Paraisilta Qvidjan tilalta, jossa herefordit ovat laidunkierrossa. Ne vaihtavat monilajisia laidunlohkoja tarkan suunnitelman mukaan niin, että niiden vaikutus maaperään, hiilen sitoutumiseen ja ilmastoon on ollut mahdollisimman suotuisa.
Jälkiruoan viljan siemen on kotoisin Virosta: Sangaste-ruis, jota voi viljellä eteläisessä Suomessa. Sangasten linnamainen kartano sijaitsee Etelä-Virossa ja sitä hallitsivat ennen sotia ruiskreiveiksi kutsutut von Bergit. Jälkiruoan kruunaa mustikka ja mesiangervo.
– Nykyään on jo perusjuttu, että tiedetään raaka-aineiden alkuperä. Sen lisäksi tiedämme nyt, miten ruoka on kasvanut ja miten se on vaikuttanut maaperään, vesistöihin ja ilmastoon. Silti meillä on vielä paljon opittavaa. Emme tuputa asiakkaille tietoa, mutta kerromme mielellämme, jos heitä kiinnostaa. Pääasia on, että he voivat luottaa saavansa herkullista ja mahdollisimman vähän luontoa rasittavaa ruokaa, Alen sanoo.