Maahanmuutto ja ilmastonmuutos ovat suomalaisten mielestä EU:n suurimmat ongelmat

Ilmastonmuutos huolettaa. Eurobarometri-kyselyä varten haastateltiin Suomessa 1 001 yli 15-vuotiasta vastaajaa. Arkisto / Jussi Vehkasalo

toimitus

Maahanmuutto ja ilmastonmuutos ovat suomalaisten mielestä EU:n suurimmat ongelmat. Viime syksynä tehtyihin kyselyihin perustuvan Eurobarometrin mukaan suomalaiset kuitenkin suhtautuvat EU:n sisäiseen maahanmuuttoon myönteisemmin kuin EU-kansalaiset keskimäärin, tiedottaa Euroopan komission Suomen-edustusto.Maahanmuuttoon EU:n ulkopuolelta suomalaiset sen sijaan suhtautuvat jonkin verran kriittisemmin.

EU-maiden julkisen talouden tila ei puhuta suomalaisia aivan yhtä paljon kuin vielä vähän aikaa sitten. Suomalaiset pitävät silti sitä tärkeämpänä asiana kuin EU-kansalaiset keskimäärin, selviää Eurobarometristä.

Suomalaisten luottamus moniin instituutioihin on selvästi vahvempaa kuin EU-maiden kansalaisilla keskimäärin. Tämä koskee niin turvallisuudesta huolehtivia kuin poliittisiakin instituutioita. Suomalaiset luottavat myös mediaan enemmän kuin EU-kansalaiset keskimäärin.

Syksyn 2019 Eurobarometrin kansallisen raportin mukaan EU merkitsee suomalaisille ennen muuta positiivisia käytännön asioita: vapautta matkustaa, opiskella ja työskennellä kaikkialla EU:n alueella sekä yhteistä rahaa. EU on heille myös rauhan, ihmisoikeuksien ja lakien kunnioittamisen unioni.

Suurin osa suomalaisista uskoo kyselyvastausten perusteella olevansa perillä Eurooppaa koskevista asioista erittäin tai melko hyvin. Suomalaiset otaksuvat itsensä ja muiden suomalaisten tietämyksen Euroopan asioista paremmaksi kuin EU-kansalaiset keskimäärin. Silti EU on suomalaisille varsin etäinen.

Suomalaiset suhtautuvat yksiselitteisen myönteisesti EU-kansalaisten oikeuteen asua ja työskennellä missä tahansa EU-maassa.

Neljä viidestä suomalaisesta kannattaa talous- ja rahaliittoa sekä yhteistä valuuttaa euroa. Suomalaiset suhtautuvat yhteiseen valuuttaan myönteisemmin kuin EU-kansalaiset keskimäärin.

Joka toinen suomalainen kannattaa EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa, useampi kuin kaksi kolmesta eurooppalaisen tason puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tosin kumpi tahansa miellyttää suomalaisia EU-kansalaisten keskiarvoa vähemmän, kerrotaan tiedotteessa.

Enemmistö suomalaisista arvioi, että demokratia toimii EU:ssa vähintäänkin melko hyvin. Käsitys demokratian toteutumisesta omassa maassa erottaa suomalaiset selvästi EU28-maiden keskiarvosta. Suomalaiset kertovat tyytyväisyydestään asioiden tilaan kotimaassaan.

Tämä luonee pohjan sille, että suomalaisten kokema luottamus niin oman maansa kuin kansainvälistenkin instituutioiden toimintaan on selvästi vahvempaa kuin Euroopan kansoilla keskimäärin.

Eurobarometri-kysely toteutettiin kaikissa EU:n jäsenmaissa, viidessä jäsenehdokasmaassa ja Pohjois-Kyproksella viime vuoden marraskuun 14. ja 29. päivien välisenä aikana. Kyselyyn osallistui EU:n jäsenmaissa 27 382 yli 15-vuotiasta vastaajaa. Suomessa haastatteluja tehtiin 1 001. Haastattelut tehtiin henkilökohtaisesti ja kussakin maassa maan omilla kielillä.

Juttua muokattu 21.2.2020 kello 14.21: Lause "Maahanmuuttoon EU:n ulkopuolelta suomalaiset sen sijaan suhtautuvat jonkin verran kriittisemmin" siirretty ensimmäisessäkappaleessa kappaleenloppuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Aluksi muinaisjäännöksiä ei kunnioitettu, nyt ne jätetään rapistumaan – Antti Kekki on ottanut Patolan juoksuhaudat hoitoonsa
  2. Kuva: Koivusaaren metroaseman halkeamille löytyi 3 syytä – "En halua olla jälkiviisas"
  3. Vuosaari saa lisää ravintoloita – tässä uusimmat tulokkaat
  4. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  5. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan
  6. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  7. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  8. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  9. Helsinkiläisiä kosiskellaan nyt kausitöihin perunamaille – työntekijöille saattaa järjestyä myös kuljetus
  10. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  11. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  12. Kansallinen kaupunkipuisto nytkähti eteenpäin – aletaan valmistella Keskuspuiston ja Haltialan pohjalta
  13. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  14. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  15. Jouko Kokkonen HU:ssa: "Urheiluseurat ovat yhteiskunnan koossapitäjiä"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  4. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  5. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  6. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  7. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  8. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  9. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  10. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  11. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  12. ”Ei tule holtitonta juottolaa” – Senaatintorin jättiterassia suunnitellaan nyt kiivaasti, tavoitteena saada pian auki
  13. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  14. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan
  15. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.