Kauppakeskus Redin katolle on istutettu yli 50 merellistä kasvilajia – ylös pääsee helposti pyörälläkin

Kattoterassilla on kuhinaa erityisesti kesällä, mutta maisemia ihaillaan myös talviaikaan. Päivi Tuovinen

Aapo Siippainen

Kalasataman kauppakeskus Redin katolla oleva Bryga-puisto on valittu vuoden ympäristörakenteeksi.

Perusteluna oli muun muassa se, että yleisölle avoin puistokansi on Suomen oloissa uutta.

Syksyllä 2018 avatulle Puistokannelle on istutettu yli 50 kasvilajia. Ne ovat merenrannan ja saariston lajeja, jotka kestävät paikan vaativia kasvuolosuhteita. Brygan pinta-alasta noin 35 prosenttia on kasvillisuutta, Helsingin kaupungin tiedotteessa kerrotaan.

Puiston keskellä on hiekkatekonurmikenttä. Leikkipaikalla voi kiipeillä, keinua ja tasapainoilla. Kaikkein pienimmille on oma aidattu leikkialue.

Puistoon pääsee Kauppakeskus Redistä hissillä ja ulkokautta Englantilaisaukiolta kaarevia portaita pitkin. Itäväylältä sinne johtaa jalankulku- ja pyöräily-yhteys.

Bryga on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Kuva: Jussi Vehkasalo Jussi Vehkasalo

Vuoden Ympäristörakenne -kilpailun tavoitteena on tehdä tunnetuksi tasokkaita ympäristökokonaisuuksia, joissa hyvällä suunnittelulla ja toteutuksella on luotu esteettisesti ja toiminnallisesti kestävä, hyvä ympäristö. Brygan suunnittelu on vaatinut pitkäjänteistä ja tiivistä yhteistyötä eri suunnittelualojen, rakennuttajan ja kaupungin eri tahojen kesken.

Kilpailun tuomaristossa olivat edustettuina Betoniteollisuus ry:n, KIVI ry:n, Puutarhaliiton, Viherympäristöliiton, Suomen Maisema-arkkitehtiliiton, Suomen Arkkitehtiliiton, ympäristöministeriön ja lehdistön edustajat.

Palkinto jaettiin nyt 29. kerran.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  2. Säilyykö ostari vai ei? – Kontulan kehitykselle haetaan uutta vauhtia arkkitehtuurikilpailusta
  3. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  4. Muumien syntymästä 75 vuotta: Kansallismuseo juhlistaa näyttelyllä – katso tärpit helsinkiläisten museoiden tarjonnasta kesällä
  5. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  6. Lukijalta: Finnairin kriisissä pitäisi harkita myös säästöjä
  7. Lukijalta: Korona-aika on hankala ilman älylaitteita
  8. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  9. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  10. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  11. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  12. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  13. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  14. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  15. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  3. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  4. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  5. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  6. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  7. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  8. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  9. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  10. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  11. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  12. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  13. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  14. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  15. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.