Uusi lastensairaala korjailee jo toista vuotta vesivahinkoja. Työt jatkuvat aina ensi kesälle.
Ensimmäisen kerran ongelmista uutisoi Yle tammikuussa 2019. Sen jälkeen on havaittu jälleen uusia vuotoja.
– Ensimmäisen takuuvuoden aikana putkiliitoksissa havaittiin neljä vuotoa ja toisen takuuvuoden aikana neljä. Putkiliitosten vesivuotojen lisäksi on korjattu myös astianpesukoneen hajoamisesta ja mattoliitoksen repeämästä aiheutuneet vesivahingot, kertoo Haahtela-rakennuttaminen Oy:n toimitusjohtaja Eero Kiljunen.
Hänen mukaan putkiliitoksissa ei ole järjestelmällistä vikaa.
– Meillä on ollut muutama pieni vesivahinko. Rakentamisessa on tapahtunut joitakin pieniä virheitä, Lastensairaalan toiminnallisen suunnittelun silloinen projektipäällikkö, lastentautien dosentti Pekka Lahdenne vastasi vuosi sitten Ylelle.
Kiljunen puolestaan muistuttaa, että lastensairaalaan on asennettu lähes yhdeksänkymmentä kilometriä putkia ja viemäreitä. Kohde vastaa hänen mukaansa laajuudeltaan ja viemäripisteiden tiheydeltään noin tuhannen asunnon rakennuskohdetta.
– Vaikka jokainen vesivuoto on harmillinen, laajuuteen suhteutettuna niiden määrä ei mielestämme ole kovin suuri.
– Aina on mahdollista, että jokin putkiosa vikaantuu tai tilojen käyttäjä aiheuttaa vesivahingon. Mahdollisten rakennusvirheiden löytämiseksi paineellisiin putkiin on tehty painekokeet ja viemäreihin on tehty videokuvaukset.
Yksittäisen työntekijän tekemien yksittäisten liitosten tiiveyttä ei valvonnalla ole hänen mukaansa mahdollista tarkastaa.
Veronmaksajien syliin korjaukset eivät kaadu. Putkiurakoitsija vastaa putkiliitosten vesivuotojen korjausten kustannuksista.
Kiljunen kumoaa huhut joiden mukaan putkiurakoitsijana olisi ollut virolainen konkurssiin mennyt varaton yhtiö.
– Sopimuskumppaneina ei ole virolaisia yrityksiä. Putkityöt toteuttanut urakoitsija eikä sen asennusaliurakoitsija ole konkurssissa.
Sairaalan varsinaiseen toimintaa putkityöt eivät ole haitanneet.
– Korjaustyöt sekä niistä aiheutuvat tilapäisjärjestelyt toteutetaan kohteessa yhteistyössä sairaalan henkilöstön kanssa. Sairaalan toiminnallisuuteen korjaustyöt eivät ole vaikuttaneet.
Meilahdessa Vanhan Lastenklinikan vieressä Stenbäckinkadulla sijaitseva sairaalarakennus valmistui toukokuussa 2018 ja avattiin syyskuussa 2018 aikana. Lastensairaalan 185 miljoonan euron rakennuskustannuksista 38 miljoonaa kerättiin yksityisin keräysvaroihin.
Itse sairaalarakennus on yksityisen Uuden lastensairaalan tukisäätiön omistama, ja sitä käyttää HUS.