Tietojärjestelmä Apotin vuosikulut jopa 20 miljoonaa euroa – Helsingin sote-virastolta puuttuvat tarkat laskelmat

Leena Turpeinen uskoo, että Apotti tehostaa toimintaa. Helsingin kaupunki

Jukka Hämäläinen

Helsinki valmistautuu potilastietojärjestelmä Apotin käyttöönottoon lokakuussa. Apotti on sosiaali- ja terveystoimen lähihistorian suurimpia hankkeita.

Helsingin noin 200 miljoonan euron osuus investoinnista ylittää esimerkiksi Lastensairaalan hinnan 187 miljoonaa euroa. Lisäksi tulevat arviolta 20 miljoonan euron vuosittaiset käyttökulut.

Sen tarkempia arvioita Helsingillä ei Apotin kustannuksista ole, sanoo terveys- ja päihdepalvelujen johtaja Leena Turpeinen, joka on myös järjestelmähankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja.

Kun uusi järjestelmä otetaan käyttöön, se korvaa vanhoja järjestelmiä, joista niistäkin kaupunki on joutunut maksamaan koko ajan.

– Meillä on ollut eri järjestelmät terveysasemilla, suun terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa, päihdehuollossa, Husissa... Nyt koko sote menee yhteen järjestelmään, Turpeinen kuvailee.

Mahdollisia säästöjä järjestelmäintegraatiosta hän ei uskalla luvata.

– On ajateltu, että säästöä tulisi esimerkiksi parempien tiedolla johtamisen mahdollisuuksien ja integraation kautta, mutta siitä ei ole laskelmia.

Helsingin sote-virastosta arvioidaan, että käyttökuluja voisi pudota pois 8–10 miljoonaa euroa vuodessa.

Suurten kulujen vastapainona Apotin pitäisi parantaa palvelujen toimivuutta.

– On valtavan iso asia, että Helsingillä ja Husilla on ensimmäistä kertaa sama tietojärjestelmä. Enää ei tule tietokatkoksia järjestelmien takia. Ei esimerkiksi määrätä väärää lääkitystä, kun nähdään mitä toisella puolella on kirjattu, Turpeinen kuvailee.

Terveydenhuollon ammattilaiset ovat kritisoineet Apotin käyttöönoton vaikeutta.

– Varmasti se vie aikaa alussa. Vanhaan verrattuna logiikka on vähän erilainen. Mutta käytön pitäisi helpottua muutamassa viikossa.

Apotti mahdollistaa monenlaista tietojen seurantaa ja helpottaa työn organisointia.

– Tähän asti jossain on vielä voinut olla varauksia paperilla. Nyt esimies näkee Apotista, pystyisikö joku vaikka ottamaan ekstra-asiakkaan.

Asiakkaallekin Apotti näkyy.

– Kansalaiselle tulee Maisa-portaali, jossa sosiaali- ja terveyspalvelujen tiedot näkyvät yhdessä paikassa, Turpeinen kertoo.

Maisaan yhdistyvät myös netistä löytyvät Omaolo- ja Terveyskylä-tietokannat, joista voi etsiä apua oireisiinsa.

Apotti

Aiempaa yhdenmukaisempi tapa kirjata ja hyödyntää potilastietoa.

Sujuvoittaa hoitoa ja vahvistaa potilasturvallisuutta.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut