HSL:n raitiovaunu- ja bussipysäkeillä oleva toivomus savuttomuudesta ei kiellä tai estä tupakointia. Täyskiellosta jätettiin kuntalaisaloite viime vuoden marraskuussa.
– Nykyisin pysäkeillä poltetaan surutta, vaikka niiltä nousee kyytiin lapsia, raskaana olevia, astmaatikkoja ja päiväkoti- sekä koululaisryhmiä. Usein myös raitiovaunuissa on vahva tupakanhaju, kun viimeinen savu vetäistään juuri ennen nousua raitiovaunuun, Kuntalaisaloite.fi-sivulle jätetyssä aloitteessa lukee.
Aloitteen jättäjän mielestä tupakointi pysäkeillä aiheuttaa myös roskaamisongelman.
– Helsingin pysäkit ovat kansainvälisestikin vertaillen siivottomassa kunnossa. Olisi turisteillekin mukavampaa kulkea siistien pysäkkien kautta ja se antaisi paremman kuvan kaupungista.
Pysäkeillä tupakointia ei voi lain mukaan kieltää.
– Olemme laittaneet tupakointikiellon muotoon suosittelemme. Toivomme sen toimivan muistutuksena siitä, että tupakansavu häiritsee monia. Muistutushan kuitenkin on visuaalisesti hyvin lähellä kieltoa, sanoo HSL:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Sari Kotikangas
Kotikangas sanoo, että täyskieltoa olisi vaikea valvoa.
– Ja mikä olisi sopiva sakko tai muu sanktio kiellon rikkomisesta. Mielestäni paras lähtökohta niin tupakoinnissa kuin vaikka älypuhelimen käytössä liikennevälineissä on samanlainen kuin hyvien tapojen noudattaminen ylipäätään: kunnioitetaan lähimmäisten oikeutta mukavaan matkaan yleistä huomaavaisuutta noudattamalla ilman ehdottomia kieltoja.
Helsingin kaupungilla on suositus savuttomuudesta muun muassa uimarannoilla ja leikkipuistoissa.
– Se on suositus tai kaunis pyyntö. Uimarannoilla valvonta hoituu kätevästi, kun siellä on kesällä uimavalvojat. He pyytävät tupakoivia ihmisiä siirtymään kauemmaksi rannalta. Mutta muuten asiaa ei pystytä eikä edes saada valvoa. Tavallaan se on täysin ihmisten hyväntahdon varassa olevaa toimintaa, sanoo kaupunginsihteeri Anna Villeneuve kaupunkiympäristön toimialalta.
Jos tupakoitsija ei siirry pyynnöstä huolimatta, uimavalvoja ei voi asialle mitään.
– Viranomaisillakaan ei ole mahdollisuutta poistaa tupakoitsijaa. Poliisikaan ei voi siirtää häntä.
Helsingin kaupunki on toimittanut kuntalaisaloitteen sosiaali- ja terveysministeriöön. Siellä aloitetta ei ole otettu vielä tarkasteluun.
Ministeriö laatii parhaillaan muutoksia tupakkalakiin. Ehdotusten mukaan tupakkakiellot laajenisivat muun muassa joukkoliikennepysäkeille, leikkipuistoihin ja uimarannoille.
– Tupakkalain muutoksista on tarkoitus tehdä syksyllä hallituksen esitys, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Meri Paavola
Tupakkalain tavoitteena on saada tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppumaan vuoteen 2030 mennessä.