Muistatko vielä Huopikkaat-hitin? – Taljankan muusikkopari Anja ja Timo löysivät ihanan kodin Helsinkiin siirretystä hirsitalosta

Taljankan perustajajäsenet Anja ja Timo Tyrväinen ovat viihtyneet Meilahdessa yli satavuotiaassa talossa jo 25 vuotta. Bobby-koira on perheen rakas lemmikki. Sanna Jokela

Jari Pietiläinen

Tasan 45 vuotta sitten perustetun maineikkaan Taljanka-yhtyeen sydän on Meilahdessa.

Taljankan perustajajäsenet Anja, 70, ja Timo Tyrväinen, 68, siirrättivät elämänsä kodin Meilahden huvila-alueelle tasan 25 vuotta sitten.

Kun vuonna 1994 tuli tarjolle vuonna 1908 rakennettu Seinäjoen asemapäällikön virkatalo, ei pariskunta voinut vastustaa kiusausta.

Hirsirunkoinen talo koottiin vuodessa Meilahden muiden villojen joukkoon.Valmista tuli kesällä 1995.

Museoviranomaiset vaativat, että talon on sovittava ympäristöönsä. Se on hyvä periaate.

– Esimerkiksi hirsirakenteiset ulkoseinät piti peittää vaakalaudoituksella, koska 1900-luvun alussa oli tapana tehdä niin, Timo Tyrväinen kertoo.

– Ulkomaaleista annettiin vaihtoehdoiksi harmaa ja keltainen, vaikka minä olisin halunnut väriksi vanhan roosan, Anja Tyrväinen muistelee.

Talosta on tullutpaitsi Tyrväisten koti myös Taljankan harjoitus- ja levytysstudio. Kodin olohuoneessa on äänitetty muun muassa suuri osa Tarara- ja Kaksi kuvaa rinnakkain -levyjen kappaleista.

– Tässä talossa on erinomainen akustiikka. Lukuisia pienimuotoisia konserttejakin olohuoneessa on pidetty, Timo Tyrväinen kertoo.

Esitettävää on Taljankalla totisesti riittänyt, sillä reilussa 40 vuodessa Suomen kansa on saanut kuultavakseen tusinan verran albumeita.

Kansainvälisyys on kukkinut Taljankan kappaleissa alusta lähtien. Alussa vaikutteita toi slaavilainen musiikki, sen jälkeen ranskalaiset chansonit ja uusimpana tulinen flamenco.

Muun muassa Ranskassa ja Espanjassa asuneet Tyrväiset arvostavat oman kodin rauhaa suuresti. Ekonomistin ura vei Timon Pariisiin, Lontooseen ja Madridiin – yleensä perhe seurasi perässä.

Paluu Suomeen sujui 1990-luvulla mutkitta. Pariskunnalla on aina ollut periaate, jonka mukaan koti on siellä, minne se tehdään.

– Kotona pitää voida olla rennosti ja aivan rauhassa. Nykyperheissä on aivan liikaa kiirettä ja vilinää. Kyllä se meidänkin perhettämme on aina vaivannut. Viihtymistä se syö, Anja Tyrväinen muistuttaa.

– Pariisissa olemme paluumuuton jälkeen käyneet usein, samoin Madridissa. Nyt kotimme on sitten Meilahdessa, kertoo tasan 50 vuotta sitten toisensa löytänyt pariskunta.

– Penkkariajelu 13. helmikuuta 1970 oli aika kohtalokas. Silloin pussattiin ensimmäisen kerran ja siitä kaikki lähti, Timo myhäilee.

Taljankan eittämättä kaikkien aikojen kuuluisin kappale on ollut Huopikkaat, joka äänitettiin esikoisalbumille vuonna 1978.

Nyt yhtye valmistautuu 45-vuotiskonserttiinsa, joka pidetään Savoy-teatterissa 21. helmikuuta.

Juhlan kunniaksi Anja Tyrväinen kipaisee hakemaan kellarista ne aidot ja alkuperäiset huopikkaat.

– Nämä ovat ilmastonmuutokselle todellinen symboli. Jos ilmasto ei olisi Suomessa näin rajusti muuttunut, jokainen voisi nyt kävellä tuolla ulkona hangessa huopikkailla, Anja Tyrväinen muistuttaa ja silittää talvijalkineiden punaista pintaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Aluksi muinaisjäännöksiä ei kunnioitettu, nyt ne jätetään rapistumaan – Antti Kekki on ottanut Patolan juoksuhaudat hoitoonsa
  2. Kuva: Koivusaaren metroaseman halkeamille löytyi 3 syytä – "En halua olla jälkiviisas"
  3. Vuosaari saa lisää ravintoloita – tässä uusimmat tulokkaat
  4. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  5. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan
  6. Hus: Syksyllä voidaan ottaa 4 000 koronavirusnäytettä päivässä, kokeilussa nyt pikatesti
  7. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  8. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  9. Energiayhtiö palkitsee hyvää mieltä levittäviä harrastusseuroja 5 000 eurolla – Voittajia valitsemassa suosikkitubettaja Roni Back
  10. Helsinkiläisiä kosiskellaan nyt kausitöihin perunamaille – työntekijöille saattaa järjestyä myös kuljetus
  11. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  12. "Monen tilanne mennyt koronaepidemian aikana huonompaan suuntaan" – Sininauhasäätiö avaa taas toimintojaan
  13. Kansallinen kaupunkipuisto nytkähti eteenpäin – aletaan valmistella Keskuspuiston ja Haltialan pohjalta
  14. Poliisi ihmettelee leväperäisyyttä: Kymmenissä yrityksissä avattiin yritystilejä puhelimessa tarkastamatta henkilöllisyyttä – Vantaalaisen vuokrausyrityksen nimissä huijattiin omaisuutta 120 000 euron edestä
  15. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  4. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  5. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  6. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  7. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  8. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  9. Herttoniemen pyöräturman kuorma-autoilija kiistää syyllistyneensä rikoksiin, poliisi epäilee törkeästä kuolemantuottamuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
  10. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  11. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  12. ”Ei tule holtitonta juottolaa” – Senaatintorin jättiterassia suunnitellaan nyt kiivaasti, tavoitteena saada pian auki
  13. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  14. Pitäjänmäki saa radan varteen uuden maamerkin ja liki 600 asukasta – arvokas asemapuisto suojellaan
  15. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.