Tapakset ovat nyt makeita – ystävänpäivänä herkkutarjottimelle kasataan muun muassa sitruunaleivoksia, moussekeksejä ja hedelmiä

Tuhti suklaadippi ja makeat hedelmät ovat toimiva yhdistelmä. Marko Puumalainen

toimitus

Perjantaina vietettävän ystävänpäivän ajatus on Suomessa ihanan lavea. Pelkän romanttisen rakkauden sijasta 14. helmikuuta muistetaan iloita myös ystävistä ja kavereista – laajasti kaikista läheisistä.

Perjantaina tai vaikkapa ystävänpäivän jälkeisenä viikonloppuna kylään voi kutsua siis niin ystäviä, kavereita, sukulaisia kuin muuten vain tärkeitä ihmisiä.

Ystävänpäivän henkeen sopivat täydellisesti tapakset, jotka on tarkoitettu jaettaviksi. Kokeile tällä kertaa suolaisten tapasten sijasta tarjoilulautaa, johon on koottu makeita suupaloja – leivoksia, keksejä, hedelmiä, marjoja ja pikkuisia smoothieita.

Kaikki tarjoilut voi laittaa esille samalle isolle tarjottimelle, josta jokainen vieras voi valita mieleisiään herkkuja rennosti pitkin iltaa.

Lemon curd antaa sitruunaleivoksille pehmeän sitruunan maun. Kuva: Marko Puumalainen Marko Puumalainen

Sitruunaleivokset

noin 12 kappaletta

pohja:

täyte:

kiille:

1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhoihin leivinjauhe ja vatkaa taikinan joukkoon vuorotellen kananmunia ja jauhoja. Lisää lopuksi joukkoon sitruunankuoriraaste ja sekoita.

2. Vuoraa neliskanttinen paistovuoka (noin 25 x 25 cm) leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Paista noin 45 minuuttia 175 asteessa. Anna pohjan jäähtyä.

3. Laita viisi liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon turkkilainen jogurtti ja jatka vatkaamista hetki. Lisää lopuksi lemon curd ja sekoita massa tasaiseksi.

4. Mittaa pieneen kattilaan ruokalusikallinen vettä ja kuumenna se kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste pois ja sulata ne kuuman veden joukkoon. Kaada liivateneste ohuena nauhana koko ajan vatkaten vaahdon joukkoon.

5. Levitä täyte tasaisesti kakkupohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa ainakin kolme tuntia.

6. Laita kolme liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Mittaa kulhoon sitruunamehu ja vesi. Kaada noin kolmasosa nesteestä pieneen kattilaan ja lisää loppuun nesteeseen tomusokeri. Halutessasi voit värjätä nesteen keltaisella elintarvikevärillä.

7. Kuumenna kattilassa oleva sitruuna-vesiseos kiehuvaksi. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste ja sulata lehdet kuumaan nesteeseen. Sekoita kuuma neste kylmän joukkoon ja anna jäähtyä hetki, jotta kiille ei sulata kakun täytettä. Kaada kiille kakun päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa vielä muutama tunti.

8. Leikkaa kakkulevy neliön muotoisiksi leivoksiksi ja koristele halutessasi esimerkiksi pienillä sitruunaviipaleilla.

Murokekseistä ja mousseista saa helposti suloisen näköisiä leivoksia. Kuva: Marko Puumalainen Marko Puumalainen

Moussekeksit

noin 30 kappaletta

keksipohjat:

mousset:

1. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon keltuainen, jauhot ja vaniljasokeri ja sekoita tasaiseksi. Laita taikina jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

2. Kaulitse taikina ohueksi ja leikkaa siitä pieniä, pyöreitä keksejä noin 30 kappaletta. Muottina voit käyttää esimerkiksi kuohuviinilasin suuta.

3. Laita keksit leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 200 asteessa noin viisi minuuttia. Vahdi keksejä paistamisen aikana, sillä ne palavat helposti.

4. Vaahdota mousseja varten kerma. Lisää joukkoon mascarpone ja vatkaa vielä hetki, sillä mascarpone aluksi löysyttää vaahtoa.

5. Sulata erikseen pienissä kulhoissa mikrossa tumma suklaa ja valkosuklaa. Kuumenna suklaita lyhyissä jaksoissa, jotta ne eivät pala.

6. Jaa kerma-mascarponevaahto kahteen kulhoon. Lisää toisen joukkoon tumma suklaa ja toisen joukkoon valkosuklaa, kun suklaat ovat jäähtyneet huoneenlämpöisiksi. Lisää tummaa suklaata sisältävään vaahtoon pikakahvia ja tomusokeria ja valkosuklaavaahtoon pakastekuivattu puolukkajauhe. Sekoita mousset tasaiseksi ja pursota niitä keksipohjien päälle.

Hedelmät, marjat ja minttusmoothie raikastavat herkkutarjotinta. Kuva: Marko Puumalainen Marko Puumalainen

Suklaadippi marjoille ja hedelmille

noin 3 dl

1. Kuumenna kerma kattilassa höyryäväksi mutta älä keitä. Ota kattila pois kuumalta liedeltä ja lisää joukkoon suklaat palasteltuina. Sekoita kastike tasaiseksi ja anna jäähtyä hetki. Kastiketta voi säilyttää jääkaapissa, mutta se jähmettyy siellä paksummaksi: jos säilytät kastiketta ennen tarjoilua kylmässä, lämmitä sitä hieman esimerkiksi mikrossa ennen tarjoilua.

Herkkutarjottimelta jokainen voi ottaa sitä, mitä haluaa. Kuva: Marko Puumalainen Marko Puumalainen

Minttusmoothie

noin 4 dl

1. Purista appelsiinimehu ja kuutioi hunajameloni. Lisää joukkoon pinaatti ja mintunlehdet.

2. Soseuta ainekset joko tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Halutessasi makeuta hunajalla. Tarjoile smoothie heti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 200 ihmisen hätämajoitus joutuu lähtemään pois Kalliosta – tähän osoitteeseen romanit siirtyvät Helsingissä
  2. Omatoimisuus saapui Helsingin kirjastoihin – näihin kolmeen pääsee sisälle, vaikka henkilökunta ei ole paikalla
  3. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  4. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  5. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  6. Pääkirjoitus: Senaatintorin jättiterassi on tyylikäs, mutta osataan sitä Itä-Helsingissäkin
  7. Sympaattinen lättähattu kulkee Helsingin ja Porvoon välillä vielä 4 kertaa – junankuljettaja Gunnar kehuu kurvikkaan reitin erikoisuuksia
  8. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  9. T24: Korona sotki Hiilamon perheen suunnitelmat - Karibian purjehdus vaihtui veneilyyn Baltiassa ja Riian lahdella
  10. T24: Alkoholin kulutus kasvoi Virossa vuonna 2019 – Syynä halventuneet hinnat ja kasvava tulotaso
  11. Kaupunki kysyy asukkaiden ajatuksia terveyspalveluiden ulkoistamisesta – muutos tapahtuu ensi vuoden alussa
  12. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  13. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  14. Musiikkitalo saa lasiterassin, joka on auki pitkälle talveen – Lauri Haav aloittaa ilmaiset kesäkeikat torstaina
  15. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  2. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistununeet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  3. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  4. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  5. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  6. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  7. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  8. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  9. 200 ihmisen hätämajoitus joutuu lähtemään pois Kalliosta – tähän osoitteeseen romanit siirtyvät Helsingissä
  10. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  11. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  12. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  13. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"
  14. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  15. Palomestari paljasti huvittavimmat eläintenpelastustehtävät – "Kissa on kiireellisyysluokassa D"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.