Ruoki poroja, käy karhunpesässä – Nuuksiosta löytyy talvilomatekemistä koko perheelle

Aivan Haltian luontokeskuksen läheltä pääsee ulkoilureiteille luontoon. Päivi Tuovinen

Sirkku Aalto

Ulkoile luonnossa, ruoki poroja tai vieraile vaikkapa karhunpesässä. Espoon Nuuksio tarjoaa monenlaista koko perheelle sopivaa talvilomatekemistä.

Suomen luontokeskus Haltiassa voi talvilomien aikaankin tutustua luontoon, vaikka sää ei suosisi ulkoilua. Monien talvilomaviikolla 8 Haltia on poikkeuksellisesti avoinna joka päivä kello 10–17.

Haltian näyttelyissä voi talvilomaviikolla tutustua lintukirjan kuvituksiin, lumileopardeihin ja Suomen luontoon eri vuodenaikoina. Lapsille ihmeteltävää tarjoaa ainakin Suomen luonto -päänäyttelyn pesämaailma, jossa voi vierailla esimerkiksi ketunkolossa tai uinuvan karhun pesässä.

Tiibetin ylängöillä elävien lumileopardien elämään voi kurkistaa Lumileopardin mailla -näyttelyssä valokuvien kautta. Nähtävillä on myös lumileopardeja kuvanneen ranskalaisen Frédéric Larreyn kuvausmatkasta kertova dokumenttielokuva. Näyttelyn kuvia on esillä myös ulkona Haltian luontokeskuksen kupeessa sijaitsevalla tapahtumakentällä.

Lintunaapurini-näyttelyssä puolestaan voi katsella Karoliina Pertamon lasten lintukirjan kuvituksia. Esillä on myös Filippa Loikkasen aidoilta linnuilta näyttäviä villalintuja.

Liput Haltian näyttelyihin maksavat aikuisilta 13 euroa ja alennusryhmiltä 8 euroa. Perhelippu maksaa 25 euroa. Museokortin haltijat ja alle 7-vuotiaat pääsevät näyttelyihin maksutta.

Haltian tapahtumakentällä voi talvilomaviikolla 8 osallistua myös omatoimiseen tai Stadin ammattiopiston opiskelijoiden ohjaamaan maksuttomaan toimintaan, joka sisältää lumileopardeihin liittyviä puuharasteja.

Ohjatut puuharastit ovat avoinna jo lauantaina 15. helmikuuta kello 11–15 ja sunnuntaina 16. helmikuuta kello 11–16. Talvilomaviikolla 8 rastit ovat auki maanantaista sunnuntaihin kello 11–16. Rasteille kannattaa sonnustautua ulkoiluvarusteisiin.

Aivan Haltian pihapiiristä pääsee myös ulkoilureiteille, joita pitkin voi tehdä lyhyemmän tai pidemmän kävelyretken luonnossa. Haltian läheltä alkavien rengasreittien pituudet vaihtelevat 200 metristä kahteen kilometriin, joten ne sopivat myös perheen pienemmille ulkoilijoille.

Ulkoilijat ja retkeilijät voivat myös käyttää Haltian tapahtumakentän kotaa ja nuotiopaikkaa evästelyyn talvilomien aikana kello 10–17. Nuotiopaikalle on syytä ottaa mukaan omat eväät ja tulentekovälineet.

– Kotaan saa meiltä puut, kertoo Haltian markkinointipäällikkö Katja Määttä

Nuuksion kansallispuiston puolella hieman etäämmällä Haltiasta on niin ikään evästelyyn sopivia paikkoja. Nuotioeväitä voi nautiskella koko perheen voimin esimerkiksi Mustalammella, jonne pääsee Haukkalammelta lähteviä patikkareittejä pitkin.

– Mustalammen rannalla olevat kaksi tulipaikkaa toimivat samaan tapaan kuin kotakin eli puuta löytyy, mutta tulentekovälineet ja eväät pitää olla itsellä mukana, Määttä opastaa.

Koko perheen retkikohteeksi sopii myös reilun kilometrin päässä Haltiasta sijaitseva Nuuksion poropuisto, jossa voi ruokkia poroja ja seurailla niiden touhuja. Poropuisto on talvilomaviikolla 8 avoinna yleisölle keskiviikkona, lauantaina ja sunnuntaina kello 12–15.

Puistossa on kuusi poroa ja sinne kuljetaan parkkipaikalta pitkospuita pitkin.

Sisäänpääsymaksu poropuistoon on aikuisilta 25 euroa, 4–11-vuotiailta lapsilta 10 euroa tai perheeltä (2 aikuista ja 2 lasta) 60 euroa. Sisäänpääsymaksu sisältää poroille syötettäväksi tarkoitettua jäkälää, lämpimän juoman ja pienen makean purtavan kodan nuotiolla.

Talviloman retkikohteita Espoossa

Vesipuisto Serena (os. Tornimäentie 10), avoinna ma–su kello 11–19.

Sisäleikkipuisto Hoplop Espoo, Suomenoja (os. Finnoonlaaksontie 9), avoinna ma–su kello 9–20.

Duudsonit Activity Park (os. Piispansilta 11), avoinna ma–la kello 11–19 ja su kello 12–18.

Suomen lelumuseo Hevosenkenkä (os. Ahertajantie 5), avoinna ti, la, su kello 11–17 ja ke, to, pe kello 11–19.

Villa Elfvikin luontotalo (os. Elfvikintie 4), avoinna ma–pe kello 9–15 ja su kello 10–16.

Talomuseo Glims (os. Glimsintie 1), avoinna ti–pe kello 10–16 ja su kello 11–16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  2. Parkkipaikkoja ja uusi baana Viikkiin – Hienot havainnekuvat kertovat: Tällaista on luvassa
  3. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä
  4. Koulujen avaaminen ei lisännyt koronaa – tartunta todettiin 9 koululaisella Helsingissä
  5. Rastilan leirintäalueella kesää vietetään melko normaalisti – kansainvälisissä vieraissa kato, matkailuautojen suosio näkyi jo ennen koronaa
  6. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  7. T24: Korona romahdutti Virossa yöpyneiden turistien määrän huhtikuussa – Laskua oli 95 prosenttia
  8. "Unelma omistusasumisesta istuu suomalaisissa tiukassa" – Asuntolainoja haetaan enemmän kuin vuosi sitten
  9. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  10. T24: Tänä kesänä Tallinnan julkisessa liikenteessä ei voi ostaa matkalippuja kuljettajalta
  11. Epäily: Kymmenen varastetun kauhakuormaajan tiedot väärennettiin, koneet myytiin eteenpäin
  12. Kiireettömät leikkaukset alkoivat taas sairaaloissa – luovutusveren tarve palautui normaalitasolle
  13. Perinteisen pubivisan tilalla onkin viinivisa – Helsinkiin aukesi erikoinen baari
  14. USU: Kaikkein huono-osaisimmille myönnettävää tukea maksetaan eniten Uudellamaalla
  15. Lauttasaaren sillan liikenne vaihtaa puolta lauantain vastaisena yönä – eteläisen puolen rakennustyöt käynnistyvät

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  3. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  4. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  5. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  6. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  7. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  8. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  9. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  10. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  11. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  12. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  13. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  14. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  15. Poliisi epäilee: Juomatölkkejä 134-metrisestä tornitalosta nakelleet ovat alle 25-vuotiaita miehiä – "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.