Bottan menestysresepti syntyi keskellä lamaa – yöruoka on yhä harvinaisuus Helsingin ravintoloissa

Presidentti Urho Kekkonen kallistaa tuoppia Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan 65-vuotisjuhlassa 1972. Tuoppi löytyy St. Urho’s Pubin vitriinistä. Bottan henki -kirjan kuvitusta

Sakari Nupponen

Latotansseja, yötansseja, yhteislaulua, jazzia, synkkää diskoilua, homoklubi, UKK, väritelevisiosta 1975 näytetyt jääkiekon MM-kisat...

Harva ravintolahistoriikki höystyy näin kirjavilla tarinoilla. Melkein jokaisella on joku kokemus. Vähintäänkin mielipide. Nämä ravintolat ovat liikuttaneet helsinkiläisiä liki 110 vuotta ja ovat maankuuluja muuallakin.

Ravintolatoimintaa pyörittävä Oy Botta Ab täyttää 50 vuotta ja juhlii näyttävästi. Keskiviikkona julkaistiin musiikkitoimittaja Mikko Mattlarin kirjoittama Bottan henki.

– Kaikilla tuntuu olevan muisto. Omissa elämäkerroissaanAnnikki Tähti (1929–2017) muisteli nuoruutensa tansseja ja Hannele Lauri Manalaa ja Bottan yötansseja omissa elämäkerroissaan,hän antaa esimerkkejä.

– Toki on ollut myös hiljaisempia aikoja, mutta Botta on selvinnyt, koska se on osannut sopeutua tilanteisiin.

1950-luvulla Botta kilpaili Mattlarin mukaan Vanhan Polin ja Hämiksen kanssa opiskelijoiden ja nuorten rahoista. 1980-luvulla KY oli kaupungin kovin disko. KY ja toinen kova kilpailija Alibi kuitenkin hyytyivät diskohuuman mukana.

Legendaaristen Yötanssien Markku Arokanto ja Hyvä Orkesteri. Solisti Arokanto (toinen oik.) ja kapellimestari Jouni Nieminen (toinen vas.). Kuva: Bottan henki -kirjan kuvitusta Bottan henki -kirjan kuvitusta

Yötanssit ja yöruoka pelastivat Bottan 1990-luvun lamasta. Keittiöstä talon kakkosmieheksi noussut Vesa Ralio oli suorastaan taikuri Bottan muodonmuutoksissa vuodesta 1984 kuolemaansa 2010 asti.

Koko ruokalistan tarjoaminen koko aukioloajan oli jotain ennen kuulumatonta. Toki se on harvinaista nyky-Helsingissäkin.

Silloisen toimitusjohtajan Hans Lundbergin mukaan asiakkaalla ei saanut olla epäselvyyttä, mistä ruokaa saa. Idea kantaa vuosikymmenet. Vaikka pizza oudoksutti aluksi, aivan legendaksi muodostui pian Pizza Renna: savuporoa, Aura-juustoa ja tuoreita kerkkusieniä.

Nyt keittiömestari Mikko Nymanin nouseva hitti on vegeä: savustettua keltajuurta, piparjuuricremeä ja saksanpähkinää. Juhlakuukauden ajan saa 1970-lukulaisia: katkarapucocktailia, wieninleikettä ja mokkapaloja. Seuraavaksi tulee 1980-luku: kala- ja lihatartarit, Tournedos Rossini ja jääkarpalot kuumalla kinuskilla. Nyman on syntynyt 1981.

Mattlar itse kertoo käyneensä viimeksi Manalan asiakkaana uutena vuotena. Asiakkaita oli niin paljon, että syömään mahtui vain baaritiskille. Kaikki kuitenkin sujui. Muuten paikalle vetää häntä Nostalgia-disko.

Mattlarilta on pakko kysyä, milloin ja miksi ensi kerran?

Tarina on tavallinen toimittajapiireistä. Ensin mentiin töiden päälle Painobaariin ja sitten jatkoille Manalaan. Näin hän muistelee vuotta 2004.Tuolloin Mattlar oli 23-vuotias.

St. Urho's Pub sellaisena kuin se avattiin. Oiva Toikan tuopit. Lahden Erikois A. Osa villapaitamuodista on tullut uudelleen, parikin kertaa. Kuva: Bottan henki -kirjan kuvitusta Bottan henki -kirjan kuvitusta

Sittemmin Radio Helsingin DJ Mattlar on nähty Manalassa myös työnsä puolesta.

Historiikin nimen Mattlar sanoo saaneensa St. Urho’s Pubin ravintolapäälliköltä Esa Mustoselta Hän alkoi puhua haastattelussa ”Bottan hengestä”.

Henki näkyy muun muassa siinä, että henkilökunnan vaihtuvuus on muihin Helsingin ravintoloihin verrattuna todella pieni.

Kivijalka ovat Urkki ja Manala. Kerrosten bisnes on lähinnä kokous- ja tapahtumatoimintaa. Eri asiakaskunnat risteävät baaritiskeillä.

Oy Botta Ab:n omistavat Helsingin yliopiston kolme pohjalaista osakuntaa: Etelä-Pohjalainen Osakunta , Pohjois-Pohjalainen Osakunta sekä Vasa nation.

Botta on monelle sukupolvikokemus. Joillekin se jää elinkautiseksi.

OIKAISU: 13.2. Korjattu Vesa Ralion nimi.Mikko Mattlar luki Annikki Tähden ja Hannele Laurin nuoruuden Botta-muistot heidän elämänkerroistaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  2. Säilyykö ostari vai ei? – Kontulan kehitykselle haetaan uutta vauhtia arkkitehtuurikilpailusta
  3. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  4. Muumien syntymästä 75 vuotta: Kansallismuseo juhlistaa näyttelyllä – katso tärpit helsinkiläisten museoiden tarjonnasta kesällä
  5. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  6. Lukijalta: Finnairin kriisissä pitäisi harkita myös säästöjä
  7. Lukijalta: Korona-aika on hankala ilman älylaitteita
  8. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  9. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  10. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  11. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  12. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  13. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  14. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  15. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  4. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  5. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  6. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  7. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  8. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  9. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  10. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  11. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  12. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  13. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  14. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  15. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.