Raidejokeri jyrää Vantaanjoen historialliset sillat – kansalaisaloite ehdottaa toisen siirtoa läheiselle uimarannalle

Vantaanjoen yllä Oulunkylässä kulkevat sillat aiotaan purkaa ja rakentaa tilalle teräksinen alasilta sekä betoninen yläsilta raidejokerille ja baanalle. Harri Matikainen

Sanna Jompero

Vantaanjoen yli Pihlajistosta Veräjämäkeen kulkeva vanha Maaherrantien siltayhdistelmä aiotaan purkaa. Tilalle rakennetaan uudet yhteydet.

Syynä on raidejokeri, jonka suunnittelussa alun perin tutkittiin varsinaisen sillansäilyttämistä ja korjaamista. Se osoittautui kuitenkin liian kapeaksi ja huonokuntoiseksi.

– Kaiken kaikkiaan kevyen liikenteen yhteydet tulevat paranemaan. Alasilta eli kevyen liikenteen silta on jo rakenteilla ja se valmistuu elokuussa. Nykyistä siltaa ei pureta ennen kuin uusi saadaan käyttöön, toteaa raidejokerin projektijohtaja Juha Saarikoski

Uusi teräsrakenteinen silta on jatkossakin tarkoitettu yhteydeksi alueen ulkoilijoille.

Yläpuolella kulkevan sillan purkaminen ja betonisen raidesillan rakentaminen aloitetaan heti alasillan valmistumisen jälkeeneli ensi vuoden maaliskuussa. Bussiliikenne siirtyy tuolloin kiertotielle.

– Yläosa rakennetaan jatkossa raitiotielle. Viereen tulee baanayhteys, joka jatkuu Oulunkylän aseman suuntaan ja tulee palvelemaan läpimenevää liikennettä, Saarikoski sanoo.

Yläsilta valmistunee syksyllä 2022.

Nykyisin sillat yhdistävät muun muassa Oulunkylän, Veräjämäen, Pihlajiston ja Viikinmäen.

Ajatus erityisesti junasillan purkamisesta on herättänyt myös vastustusta. Oulunkylässä ikänsä asunut, perinneseppänä työskentelevä Harri Matikainen on harmissaan niittausmenetelmällä rakennetun sillan purkamisesta.

– Silta on ollut aina Oulunkylän maamerkki ja kuulunut jokeen. Se on kaunis ja suorastaan symboloi työn arvoa. Rautarakentaminen on tänä päivänä jäänyt pahasti huomiotta.

Matikainen perusti viime vuoden lokakuussa kansalaisaloitteen sillan säilyttämisestä ja siirtämisestä Pikkukosken uimarannan ja Pirunkallion kupeeseen. Aloite on tähän mennessä kerännyt lähes 70 nimeä. Matikainen on tarjoutunut itse myös vetämään hanketta, mikäli se saisi kaupungilta tuulta alleen.

– Siitä voisi tehdä niin sanotun kansan parvekkeen tai kansan sillan. Sillalla voisi kesällä toimia vaikkapa kesäkahvila. Sensiirtäminen Pirunkallion länsipuolelle loisi turvallisuutta myös jääkiipeilyharrastukselle, jonka kaupunki kielsi.

Saarikosken mukaan asiaa on selvitetty,mutta sillan siirtäminen olisi haastavaa ja kallista. Nykysäännösten mukaan muun muassa kevyen liikenteen siltaa ei saisi enää edes rakentaa nykykorkeudelle.

– Tulvatilanteessa se padottaa virtaa. Samantyyppistä ratkaisua ei pystyttäisi enää edes tekemään.

Sillan jatkokäytöstä Saarikoski on skeptinen.

– On erittäin vaikeaa löytää paikkaa, johonse suoraan sopisi.

Korjaus 13.2. kello 10.52: Kansalaisaloitteessa toivottiin nimenomaan ylempänä kulkevan junasillan siirtämistä Pikkukosken uimarannalle, ei alasillan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.