Kerrostaloasunnon eteisessä pienille kengille on ollut oma paikkansa kohta vuoden päivät. Naulakossa roikkuu värikkäitä talvivaatteita. Keittiön seinä on koristeltu lapsen tekemillä piirustuksilla.
Helsinkiläisestä Lotta Mutasesta tuli sijaisäiti alle kouluikäiselle lapselle vuosi sitten helmikuussa.
– Minulle tämä kaikki on ollut niin ihanaa. Kohta on meidän synttärit, Mutanen sanoo tarkoittaen kohta koittavaa vuosipäivää.
Keskustelun lomassa sirpakka lapsi käy tuon tuostakin istumassa Mutasen sylissä. Välillä halataan. Sitten nauretaan. Sen jälkeen leikit omien lelujen kanssa asunnon toisessa päässä voivat jälleen jatkua.
Sinkkuna elävä Mutanen ehti odottaa lapsen sijoittamista kolmisen vuotta. Sijaisvanhemmuuteen valmentavan Pride-koulutuksen hän kävi vuonna 2016.
– Kun mitään ei kuulunut, minusta alkoi joskus tuntua, että ovatko he unohtaneet minut. Aloin jo soitella perään ja kysellä asiaa, Mutanen hymähtää.
Vuoden 2018 lopussa kaupungin sosiaalitoimesta otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että Mutanen olisi sopiva sijaisvanhempi alle kouluikäiselle lapselle. Ja nimenomaan niin päin, että Mutanen oli sopiva vanhempi lapselle. Sijaisperheissä etsitään lapselle sopivaa perhettä, ei perheelle sopivaa lasta.
Yhteys lapseen syntyi nopeasti.
– Minulle tuli heti vahva tunne. Aikaisemmin toisten lapset ovat olleet toisten lapsia. Nyt sitä tunnetta ei ole ollut kertaakaan, Mutanen sanoo ja kertoo nyt ehkä ymmärtävänsä tunteen, kuinka rakas lapsi voi biologisille vanhemmilleen olla. Nyt vahva tunne syntyi ilman biologista sidettäkin.
Tyttö kutsuu Mutasta Lotaksi, välillä myös äidiksi. Se tuntuu Mutasesta mukavalta. Myös suhteet osaan lapsen sukulaisista ovat olleet hyvät.
– He ovat auttaneet minua ihan hirveästi ja tukeneet. Se on ollut minulle tärkeää.
Helsingissä on tällä hetkellä noin 30 lasta, jotka odottavat sijaisperhettä. Pulaa sijaisperheistä on.
– Pula kaupungin omista sijaisperheistä näkyy sillä tavalla, että meillä on ollut vaikea löytää perheitä jopa vauvoille ja pienille lapsille. Se ei perinteisesti ole ollut ongelma. Usein perheet haluavat ihan pienen lapsen, sanoo Helsingin perhehoidon sosiaalityöntekijä ja sijaisperheiden valmentaja Anu Turri
Syytä ilmiöön on vaikea sanoa. Yksi syy saattaa Turrin mukaan olla se, että ihmiset ovat tulleet varovaisemmiksi asioista, jotka vaativat sitoutumista. Toinen voi olla se, että perhehoidon kentälle on tullut paljon yksityisiä yrityksiä, jotka kilpailevat kuntien kanssa sijaisperheistä.
– Kilpailu perheistä on vauhdittanut kunnan omien perhehoitajien tukemista. Helsinki on myös halunnut korostaa sitä, että tarvitaan erilaisia sijaisperheitä, eikä vain perinteisiä ydinperheitä, toteaa johtava sosiaalityöntekijä Alli Uusijärvi
Pulaa on myös tuki-, ja vastaanottoperheistä.
Huostaanotetut lapset pyritään ensisijaisesti sijoittamaan lapsen omille sukulaisille tai muuhun lähiverkostoon.
– Tämä on positiivinen kehityssuunta. Helsingissä tämäkin muutos on ollut toivottu ja tulokset näkyvät. Läheisverkostosta tulevien sijaisvanhempien erityistarpeet halutaan ottaa huomioon koko ajan paremmin, Uusijärvi sanoo.
Sen sijaan lapsen palautumista biologisille vanhemmille tapahtuu harvoin.
– Kotiutuminen on vähäistä ja sijoitukset ovat pitkäaikaisia. Valitettavasti.
Vuosittain keskimäärin kymmenen perhehoitoon sijoitettua lasta palautuu takaisin vanhemmilleen. Helsingissä sijoitetaan vuosittain vajaa sata lasta tavallisiin sijaisperheisiin tai ammatillisiin perhekoteihin.
Vuonna 2018 Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä sijoitettiin 163 lasta sijaisperheisiin. Sijaisperheissä on tällä hetkellä yhteensä 1 152 lasta. Päivystäviin vastaanottoperheisiin sijoitettiin 424 lasta.
Tukiperheissä käy säännöllisesti noin 200 lasta. Tukiperhe tapaa lasta tavallisesti kerran kuussa viikonloppuisin.
2
