Kohti hiilineutraalia Helsinkiä!

Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä. Laura Oja

toimitus

Lumeton Helsinki on harmittanut monia meitä talviurheilusta nauttivia. Sateinen ja plussan puolella oleva sää on myös kouriintuntuva muistutus muuttuvasta ilmastosta. Toisaalta kaupungeissa ilmastonmuutokseen on myös mahdollista vaikuttaa. Esimerkiksi asumista, liikkumista ja energiantuotantoa koskevat päätökset vaikuttavat suoraan kaupunkilaisten arjessa syntyviin päästöihin. Helsingillä on mahdollisuus ja vastuu luoda puitteet hiilineutraalille elämäntavalle.

Yksi tämän valtuustokauden merkittävin päätös tehtiin, kun Helsingissä sovittiin Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelmasta. Ohjelmaan on kirjattu 147 toimea, joiden avulla vuoteen 2035 mennessä Helsingissä tapahtuva toiminta ei enää lämmitä ilmastoa. Ohjelma osoittaa, että Helsinki on sitoutunut kantamaan vastuunsa ilmastotyössä.

Lähivuosina tehdään muun muassa kestäviä liikenneratkaisuja, parannetaan rakennusten energiatehokkuutta ja vähennetään roimasti kaukolämmön päästöjä. Puhtaalle taloudelle ja ilmastoystävälliselle liiketoiminnalle luodaan mahdollisuuksia. Asukkaan jokapäiväisessä elämässä toimet voivat näkyä vaikkapa puhtaampana joukkoliikenteenä, kävelyn ja pyöräilyn edistämisenä ja energiaremonttineuvontana.

Kunnianhimoa pitää kuitenkin löytyä vielä lisää, jotta todellinen hiilineutraalius saavutetaan. Hiilineutraali Helsinki -ohjelma nimittäin koskee vain suoraan Helsingissä tuotettuja päästöjä. Ulkopuolelle jäävät epäsuorat päästöt, eli esimerkiksi muualla tuotetun ruuan, tavaroiden, palvelujen ja matkustamisen päästöt. Todellisuudessa nämä epäsuorat päästöt tuplaavat helsinkiläisen hiilijalanjäljen. Päästöjen vähentämistä on tehtävä yhtä johdonmukaisesti myös epäsuorien päästöjen kohdalla.

Kaupunkilaiset voivat vaikuttaa monella tapaa siihen miten ilmastotyö etenee. Helsingin työtä kohti ilmastokestävää kaupunkia voi seurata Ilmastovahti-palvelun kautta. Jotta tavoitteeseen päästään tarvitaan kaupunkilaisia, jotka omalta osaltaan vaativat ja varmistavat, että kaupunki ja täällä toimivat yritykset kantavat vastuunsa ilmastotyössä. Onnistunut ilmastotyö luo meille paremman ja puhtaamman kotikaupungin. Toivotaan, että lumetkin vielä saapuvat tänne etelään!

Mai Kiveläkirjoittaja on vasemmistoliiton kansanedustaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut