Petteri Saarion luontodokumentit ovat tarkoituksella huikaisevan kauniita – "Haluan näyttää arvoja, jotka ovat vielä jäljellä mutta uhattuna"

Veden valtakunta on Petteri Saarion uusin luontodokumentti. Antti Saario toimii ensimmäistä kertaa kertojana. DocArt ky

Marita Itävuori

Talvisää on tehnyt esteitä Sikosaaren lintutorniin pyrkiville: jää on noussut lankuille molemmilta puolilta ja keskellä on railo.

Este olisi ylitettävissä, mutta tornille on turha kavuta, sillä tänä vuonna harvinainen lumentulo estää näkyvyyden. Vastarantaa ei näy, eikä mitään muutakaan, vain valkoista.

Petteri ja Antti Saario, isä ja poika, ovat elementissään lumen ja jään keskellä.

– Vettähän nekin ovat. Suomi on maa, jossa vettä on kaikkialla, Petteri Saario huomauttaa.

Saario aloitti tiimeineen uusimman luontodokumentin tekemisen kolme vuotta sitten. Veden valtakunta -sarja alkaa näkyä Ylellä 9. helmikuuta.

Antti Saario on ensimmäistä kertaa toisena kertojana Veden valtakunnassa. Lisäksi ilmakuvat ja makrokuvat sekä värimäärittely jälkituotannossa kuuluvat hänen työhönsä.

Petteri Saario on tehnyt Ylelle sarjoja jo 1990-luvulla.

Hän on kertonut vuosien varrella Itämerestä, saaristosta, järvistä ja joista. Sekä metsistä ja erämaista.

Veden valtakunnassa liikutaan veden yllä ja alla. Kuvauspaikat ovat ulottuneet uloimmilta hyljeluodoilta etelässä aina Ylä-Lappiin pohjoisessa.

Antti Saario päätyi kameran taakse ensimmäinen kerran jo 10–11-vuotiaana.

– Antti on nuoresta iästään huolimatta aika kokenut konkari näissä hommissa. Hänen roolinsa on tärkeä. Kameroita on yli kymmenen ja kuvaamme myös veden alla. Se on itselleni suuri helpotus. Olen tämmöinen vanhan liiton tekijä ja aika lailla ahistaa tämä uuden teknologian vyöry. Antin sukupolvelle sen kanssa toimiminen on paljon helpompaa, Petteri Saario miettii.

Talvesta ei tänä vuonna ole ollut tietoa. Se vetää luontodokumentaristin mietteliääksi.

– Tuntuu hämmentävältä ajatella, että Porvoonjoki on sula, vaikka eletään sydäntalvea. Ihan tilastojen mukaan lumi- ja jääpeite tulee aina vain myöhemmin ja sulaa aina vain aikaisemmin.

– Jääkauden jälkeen meidän luonto on 11 000 vuoden aikana sopeutunut neljään vuodenaikaan. Kun se on muuttumassa on selvää, että sillä on monenlaisia vaikutuksia. Siitä pitää olla erityisen huolissaan.

– Emme voi sille mitään, että ilmasto on lämmennyt. Ainoa strategia on sopeutua, mutta myös hartiavoimin yrittää vaikuttaa siihen, että muutokset olisivat mahdollisimman pieniä.

Saariot liikkuvat työnsä takia luonnossa enemmän kuin keskivertokansalaiset.

– Joka tuotannossa, jonka mekin teemme, ei voi olla huomaamatta ilmaston muuttumista. Esimerkiksi säät ovat tulleet paljon epävakaisemmiksi, jolloin kuvauksia on tosi vaikea suunnitella. Ei tarvitse kuin jutella luotsien tai isojen kauppalaivojen kipparien kanssa, niin kuulee, että myrskyt ja epävakaat säät ovat lisääntyneet.

– Siinäkin on omat riskinsä, sillä Suomenlahdella liikkuu valtava määrä öljytankkereita ja niiden määrä on moninkertaistunut lyhyessä ajassa. Lähellä piti -tilanteita on ollut koko ajan. Kaikki mikä lisää riskiä, epävakaat säät mukaan lukien, on iso huoli.

Veden valtakuntaa on kuvattu myös Porvoon vesillä ja itäisellä Uudellamaalla.

– Porvoolaiset eivät oikein ymmärrä, että täällä luonto on äärimmäisen hieno ja poikkeuksellinen. Mulla on tästä kanttia puhua, koska kierrän niin paljon eri puolilla Suomea. Porvoossa on paljon erityistä: joki, jokilaakso, joka on kansallismaisemaa ja kulttuurihabitaattia, ja joka on kiinnostava lajistoltaan. Koko jokisuisto on kansallisesti arvokas linnustoltaan. Stensbölen vanhat metsät ja korpikuusikot. Ja tietenkin koko saaristo.

– Itä-Uudenmaan saaristo on paljon hienompi, mitä porvoolaisetkaan ymmärtävät.

– Porvoolaisena toivoisin, että täällä ymmärrettäisiin pitää huolta omista luontokohteista. Toivoisin, että kaupungin metsiä suojeltaisiin huomattavasti enemmän ja pystyttäisiin luopumaan marginaalisista hakkuutuotoista.

Vesi on elämän ehto, mutta muutaman kerran se on näyttänyt myös ehdottoman vaarallisen voimansa.

– Pyrimme suunnittelemaan mahdollisimman hyvin ja kokemusta ja varmuutta tekemiseen on tullut. Työskentelemme paljon yhteistyössä viranomaisten kanssa ja saamme tarvittaessa apua.

Kaksi kertaa Saario on kuitenkin joutunut kuvauksissa merihätään.

– Molemmilla kerroilla oli aika lähellä, ettei käynyt pahasti. Saaristomerellä ja toisen kerran täällä itäisellä Suomenlahdella.

– Molemmilla kerroilla vene hajosi. Toisella kerralla ruori meni rikki kovassa myrskyssä. Oli vähän onni matkassa, että selvittiin ja meripelastajat pääsivät apuun.

– Toinen kerta oli hyljekuvausmatka Saaristomerellä. Kevättalvella oli pakkasta, mutta meri oli sula. Tuli myrsky, yli 20 metriä sekunnissa. Silloin oli tosi lähellä, ettei käynyt tosi huonosti. Meripelastajat olivat jo kääntymässä takaisin ilmatyynyaluksellaan, koska oli niin kova keli, mutta he päättivät vielä katsoa pari luotoa. Löysivät sitten meidät sieltä.

Puuttomalla ja suojattomalla luodolla myrskyn keskellä hypotermia olisi iskenyt muutamassa tunnissa.

– Tietenkin olen tehnyt tätä hommaa aika pitkään, niin kollegaani, luontoelokuvaaja Janne Henrikssonia lainatakseni: koti on ihmiselle se vaarallisin paikka.

Kuvausmatkalla Afrikassa molempiin iski paha malaria.

– Niissäkin oloissa todennäköisin asia, joka sattuu, on arkinen liikenneonnettomuus. Mutta aika hyvässä kunnossa pitää olla, koska aika paljon joudumme kalppimaan metsissä ja kaikenlaisissa oloissa, kantaen painavia vehkeitä. Hyvä fyysinen kunto pitää olla, ja vielä tietysti henkinenkin.

Molemmilla mieleen on jäänyt karhunkuvauskeikka.

– Piilokojukuvauksen idea on, että eläin ei tiedä, että kojussa on ihminen.

– Antti oli silloin vielä aika nuori. Nukuimme vuorotellen ja odotimme, milloin karhu tulee.

– Kun karhu tuli, niin koju vain heilahti.

Antti muistaa tapauksen yhä hyvin.

– Aika hauska fiilis olla pikkuisessa kopissa ja tiedät, että vaneriseinät ovat ohuet. Luotat siihen, että hajut menevät pitkästä putkesta taivaalle, kun karhu kävelee metrin päästä.

Saario miettii, että suomalaiset pitävät vettä itsestäänselvyytenä.

– Oma rannikko on pitkä ja saaristo maailmanluokan ihme, jääkauden tytär. Joskus tuntuu siltä, että hyvälaatuista vettä pidetään itsestään selvänä.

Saario miettii, että siksi ei ehkä oikein oivalleta, miten etuoikeutettuja olemme.

– On paljon paikkoja, missä voi ottaa järvestä tai lammesta vettä ja keittää siitä kahvit. Maailman mitassa se on epätavallista. Muualla se herättää paljon ihmetystä ja ihailua.

Saarion luontodokumentit ovat visuaalisesti hyvin kauniita, eikä uhkia heitetä katsojan silmille.

– Se on tietoinen valinta. Haluan näyttää arvoja, jotka ovat vielä jäljellä mutta jotka ovat uhattuna. Kun ihminen näkee kaunista luontoa, niin silloin voi herätä ajatus, että vitsi tuo on hieno paikka! Hänellä syntyy paikkaan henkilökohtainen suhde. Silloin on myös paljon suurempi tarve ja motivaatio puolustaa sitä.

Nyt meneillään on henkilökohtainen projekti, jossa Saario miettii hyvää vanhuutta yhteiskunnallisena ja yksilöpsykologisena aiheena. Aihe kumpuaa osin sekä omasta vanhenemisesta että omien vanhempien kuolemasta.

– Luonnossahan kuolema on elämän polttoainetta: mikään ei elä ellei joku kuole. Vanha metsä on kaikkein arvokkain, siellä on rikkain lajisto. Näkisin analogiaa vanhan ihmisen ja vanhan metsän välillä.

Dokumentteja

Dokumenttisarja Veden valtakunta alkaa Yle TV 1:ssä 9.2.

Petteri Saarion dokumentteja: Vedenneito, Aktivisti, Utsjoen Beckhamit.

Dokumenttisarjoja: Asvalttiviidakot, Erämaan lumo, Veden saartamat, Jokiemme helmet; Itämeren helmet.

Petteri Saario on tehnyt dokumentteja 1990-luvulta saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut