Vanhustenkeskuksen pihalla asuvasta senioriponi Sankusta tuli koko asuinalueen lemmikki – ponia käydään katsomassa ja sitä viedään kävelylle

31-vuotias senioriponi Sankku viettää eläkepäiviään Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen takapihalla. Satu Kusk tuntee poninsa 27 vuoden ajalta. Janne Koivisto

Janne Koivisto

Roihuvuorelaiset ovat ottaneet Sankku-ponin omakseen. Sankun hoitajaksi on löytynyt runsaasti vapaaehtoisia.

– Vapaaehtoisia oli todella helppo löytää, ponin omistaja Satu Kusk kiittelee.

Senioriponi Sankku, viralliselta nimeltään Sunshelle, viettää eläkepäiviään Roihuvuoren monipuolisen palvelukeskuksen takana. Se muutti sinne joulukuussa.

Ponin tarkoituksena on tuoda iloa palvelukeskuksen asukkaille, mutta kaikille roihuvuorelaisille tarjottiin mahdollisuutta osallistua ponin hoitamiseen. Varauskalenteri täyttyi nopeasti.

– Mukaan on tullut sellaisia, jotka ovat olleet pitkään hevosten kanssa tekemisissä ja kaipaavat niitä, mutta myös sellaisia, jotka eivät ole koskaan ennen koskeneetkaan hevoseen. He ovat oppineet muiden mukana.

Vapaaehtoiseksi pääsee suorittamalla perehdytyksen. Perehdytyksessä Kusk opettaa, miten ponia hoidetaan.

Kusk korostaa, että ponin hoitovastuu on kuitenkin hänellä. Hän varmistaa, että poni voi hyvin, ja laittaa esimerkiksi ruoat valmiiksi.

Vieressä asuva Pekka Kuittinen, yksi vapaaehtoisista, kertoo, että hän ulkoiluttaa joka tapauksessa perheen koiraa.

– Sama se on viedä välillä Sankku ulos, hän naurahtaa.

Kuittisella ei ollut varsinaisesti aiempaa kokemusta ponin hoitamisesta.

– Tyttöä kuskasin kymmenen vuotta tallille, kunnes se alkoi kulkea sinne itse. Sen verran minulla on sivustakatsojana kokemusta.

Kaikki sai alkunsa, kun helsinkiläinen Satu Kusk mietti, mitä hyötykäyttöä hän keksisi 31-vuotiaalle ponivanhukselleen.

31 vuotta on shetlanninponille korkea ikä, vaikka yli 40-vuotiaitakin yksilöitä tiedetään.

Kusk tiesi, että palvelukeskuksen takana on laiduntanut kesäisin lampaita. Niinpä hän päätti ehdottaa ponia sinne.

– Täällä innostuttiin ideasta aivan valtavasti. (Roihuvuoren palvelukeskuksen johtaja) Maritta Haavisto on itse ollut pienenä ponityttö. Siitä se sitten lähti, Kusk kertoo.

Nyt poni tuo iloa palvelukeskuksen asukkaille ja työntekijöille. Ponia käydään katsomassa ja sen kanssa käydään kävelyllä.

Kusk kertoo, että etenkin lapsiperheet ovat tulleet katsomaan ponia kauempaakin Helsingistä.

Kusk on myös saanut vastata monenlaisiin kysymyksiin. Jotkut ovat olleet huolissaan, voiko laumaeläintä pitää yksin.

– Hevonen on laumaeläin, mutta Sankku viihtyy yksinään. Tunnen Sankun 27 vuoden ajalta. Se ei ole kovin seurallinen. Vaikka ympärillä on iso lauma, Sankku möllöttää aina yksinään. Siksi se on tyytyväinen omassa aitauksessa.

Pekka Kuittisen mukaan Sankku tuo iloa myös asukkaille ja erityisesti lapsille.

– Kiva, kun täällä on yksi seniori pihallakin, hän naurahtaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hämeenlinnanväylälle suunnitellaan uutta liittymää – taustalla ruuhkat ja uuden asuinalueen kasvava liikenne
  2. Synnyttäjien tukihenkilöiden rajoituksia puretaan asteittain – keisarileikkaukseen ei silti vielä pääse mukaan
  3. Psykoosilääkkeiden käyttö lisääntynyt roimasti lapsilla ja nuorilla – haittavaikutuksina painon nousua ja uneliaisuutta
  4. Helsinkiläinen Joel järjestää yo-juhlat videopuhelulla – opiskeli lukion loppuun yksin Luxemburgissa
  5. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  10. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  11. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  12. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  13. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  14. T24: Suomalaiset voivat taas matkustaa Viroon kesäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen
  15. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  3. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  4. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  5. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  6. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  7. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  8. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  9. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  10. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  13. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  14. Ruokavirasto varoittaa lapsia villinneistä hittikarkeista, kymmenet lapset voineet pahoin syötyään Dippereitä
  15. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.