Helsingin Citycenterin Lidlissä testataan Lidl Suomen ensimmäisiä itsepalvelukassoja. Uudet kassat ovat asiakkaiden käytössä torstaina 13. helmikuuta lähtien.
Citycenterin myymälä on suljettu kassojen asentamisen ajaksi 11.–12. helmikuuta. Itsepalvelukassoista kerätään kokemuksia kevään aikana, ja kokemusten perusteella Lidlissä arvioidaan itsepalvelukassojen lisäämistä myös muihin myymälöihin.
Asiakkaiden käyttöön Citycenteriin tulee viisi itsepalvelukassaa.
– Odotamme mielenkiinnolla kuinka asiakkaamme ottavat itsepalvelukassat vastaan. Uskomme, että ne helpottavat nimenomaan Citycenterin kaltaisen keskustamyymälän ruuhkahuippuja, aluejohtaja Antti Partanen sanoo.
Lidlissä on kokemusta itsepalvelukassoista muista Lidl-maista.
– Teemme sellaisia ratkaisuja, jotka parantavat asiakaspalvelua ja tekevät asiakkaan asiointikokemuksesta miellyttävämmän. Testaamme itsepalvelukassoja ensin yhdessä myymälässä ja kokemusten perusteella arvioimme itsepalvelukassojen mahdollisuutta muissa myymälöissä.
Itsepalvelukassalla asiakas hoitaa omatoimisesti tuotteiden kirjaamisen kassaan sekä maksamisen. Asiakas punnitsee itse kassalla hedelmä- ja vihannesostoksensa.