Fat Lizard -ravintola avataan Herttoniemeen – muista myös nämä 7 Itä-Helsingin olutkeidasta

Puotilan ostoskeskuksen Pikkulintu-ravintola tunnetaan oluen lisäksi myös viskeistä. Työvuorossa Juha Suokas. Sakari Nupponen

Sakari Nupponen

Metroasema ja hyvä olutravintola alkaa olla sääntö – ei poikkeus. Itämetron varrelle on noussut olutkeitaiden sarja vaativillekin oluen harrastajille.

Viisi tähteä -lehden olutasiantuntija Heikki Kähkönen antaa Helsingin Uutisille parhaat pysäkkipaikat.

Kähkönen on ollut olutkuluttajaliikeen kärkinimiä parin vuosikymmenen ajan ja tunnetaan muun muassa Tallinnan Baarimies -nimimerkin takaa. Työkseen hän kirjoittaa ja luennoi myös ruoasta.

Kähkönen muutti Itäkeskuksen taakse 15 vuotta sitten. Silloin olutgenre sillä ilmansuunnalla näytti aivan toisenlaiselta. Määrällisesti kostealta, mutta laadullisesti kuivalta. Puotilassa oli Pikkulintu, olutravintola aikaansa edellä. Siinäpä se sitten oli.

Pikkulinnun perustanut Markku Ristevirta oli sitä mieltä, että ”mies ja hana” -myyntipolitiikka saa riittää. Hän valitsi linjakseen:

Kotimaisia pienpanimo-oluita. Kärjessä muun muassa tamperelainen Plevna. Omaa maahantuotia muun muassa Ruotsista, joka oli suomalaismielissä kaikkea muuta kuin olutmaa. Viskejä. Mahdollisesti jo heti alusta alkaen Suomen suurin mallasviskivalikoima.

Nyt Itämetron varren tarjonta on vähintäänkin tuplaantunut. Ja lisää tulee, sillä espoolaislähtöinen Fat Lizard -ketju aloittaa maailmanvalloituksensa Herttoniemestä.

”Lisko” avaa Herttoniemeen uuden ravintolan maaliskuussa ja värvää parhaillaan kiivaasti uusia työntekijöitä. Ketjulla on suuria suunnitelmia reviirin laajentamisesta uusiin ”pitäjiin”, mutta myös aivan Helsingin ydinkeskustaan.

Olutnimikkeiden määrän voi sanoa Kähkösen mukaan monikymmenkertaistuneen, kenties satakertaistuneen. Kähkösen suosikkilistan näet viereiseltä palstalta. Kuten listasta huomaa, kaikki paikat ovat keskenään hyvin erilaisia, ja Fat Lizard vain täydentää tätä ilmiötä.

Fat Lizard on ruokaravintola, mutta hyvin läheinen samannimiselle panimolle.

Heikki Kähkösen vinkit Itä-Helsingin parhaisiin olutravintoloihin.

Mellunkylä: Helsinki Beer Factory. 850 metriä metroasemalta, yllättävässä paikassa, vanhassa liikekiinteistössä, jossa nurkan takana toimii Pizza Speed. Entinen Wanha Kulta tarjoaa nyt pienpanimo-oluita, burgereita ja vankempaakin ruokaa. Auki iltapainotteisesti, keittiö kello 22:een.

Vuosaari: Olutravintola Solmu. Aurinkorannan asukkaiden olohuone. Kilometri metroasemalta. Laaja olutvalikoima. Merellinen terassi kuin sataman kapakassa. Ohjelmaa, kuten Baaripähkinä, Kieli Solmussa – stand up sekä Sanat ja Sävelet Solmussa. Auki iltapainotteisesti.

Puotila: Pikkulintu. 200 metriä metrolta. Vanhan ostarin helmi. Ympäristö huokuu rappiota. Kynttilät palavat pöydissä. Ei pelikoneiden kilinää. Ei musiikkia. Asiakkaat saavat keskittyä erikoisuuksiin. Viskejä löytyy paksullekin kukkarolle. Auki arkisin kello 15:stä. Perjantaista sunnuntaihin kello 12:sta.

Itäkeskus: The Black Bird. Itäkeskuksen Stoan ja Puhoksen puoleisella syrjällä. Alunperin Pikkulinnun sisaryritys. Brittityylinen pubi laajalla aukiololla aamuyhdeksästä pikkutunneille ja laajalla valikoimalla oluita. Vierashanassa mukavia yllätyksiä.

Herttoniemi: Treffi pub & bistro. Liikenteellisesti aivan parhaalla sijaintipaikalla Hiihtomäentiellä. Tänne tullaan kauempaakin syömään hampurilaisia. Ruokaravintolaksi hämmentävän hyvä olutvalikoima. Auki yhdeksästä 02:een, viikonloppuisin 04:ään. Suositut sunnuntaibrunssit.

Kalasatama: Oluthuone Haavi ja Stadin Panimo. Redin Haavi on pyydys niin kauppakeskuksen asiakkaille kuin lähiseudun asukkaille. Auki kello 11:stä ja sunnuntaisin kello 12:sta iltamyöhään. Musabingoa ja muuta ohjelmaa. Olutvalikoimassa luomua. Kallion Sivukirjaston sisar.

Stadin Panimolle Suvilahteen on Kalastamasta vain 300 metrin kävelymatka. Panimobaari on auki kello 15.30 alkaen. Sunnuntaisin ja maanantaisin suljettu. Olutpuoti on auki tiistaista lauantaihin 15.30–21.

Helsingin Uutisten lukijat valitsivat Stadin parhaaksi olutkapakaksi 2015 Pikkulinnun.

Äänestäjä Nurmijärveltä sanoi:

– Aito lähiöbaari. Olen käynyt ”Linnussa” jo 14 vuotta. Hintataso hyvä ja valikoima yleensä todella kattava. Sijainti on ainoa miinus.

Voittajalle tuli ääniä ulkomailtakin, kuten tämä humoristin Hampurista:

– Sehr angenehm und so nahe. (Erittäin miellyttävä ja niin lähellä.)

Markku Ristevirta myi paikan liiketoiminnan kolme vuotta sitten Maltilla Oy:lle, ja yhtiö on sittemmin lennättänyt toisen toimipisteen keskustaan aivan Vanhankirkon puiston kupeeseen.

– Siirryn ravintola Pikkulinnun vetovastuusta takavasemmalle ja hoitelen maahantuontia. Konsultoin ja autan tarpeen mukaan ravintolan pyörittämisessä, hän sanoi.

Asiakkaille muutos ei ole näkynyt käytännössä millään tavalla, kuten Ristevirta lupasikin.

Puotilan vanhan ostarin purkamista on vatvottu vuosia, mutta Pikkulintu ei anna sen häiritä.

– Poiketen yleisestä huhupuheesta, Puotilan ostaria ei olekaan vielä purettu. Mitään virallista aikataulua ostarin kohtalolle ei ole, ja lintu pysyy Puotilassa, voi hyvin ja puksuttaa, yhtiö toteaa.

Tulevaa odotellessa Pikkulintu täyttää marraskuussa 20 vuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  2. Säilyykö ostari vai ei? – Kontulan kehitykselle haetaan uutta vauhtia arkkitehtuurikilpailusta
  3. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  4. Muumien syntymästä 75 vuotta: Kansallismuseo juhlistaa näyttelyllä – katso tärpit helsinkiläisten museoiden tarjonnasta kesällä
  5. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  6. Lukijalta: Finnairin kriisissä pitäisi harkita myös säästöjä
  7. Lukijalta: Korona-aika on hankala ilman älylaitteita
  8. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  9. Elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva: Koronan vaikutukset osuvat kaikkein pahiten Helsinkiin
  10. Kolumni: Sinnikkäästi parempaan tulevaisuuteen
  11. Päätoimittaja Karri Kannala: Tallinna-tunneli on tervetullut, mutta hankkeella on liian utopistiset tavoitteet
  12. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  13. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  14. Päätoimittaja Kannala: Tallinna-tunneli kerää kannatusta, mutta hankkeen esittelytapa ampuu itseään jalkaan
  15. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. Ilkivalta, varkaudet ja luvaton yöpyminen piinaavat helsinkiläistä senioritaloa – 85-vuotias asukas: "Talon varasto on kuin ilmainen kirpputori"
  4. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  5. Mies tunkeutui aamuyöllä Triplaan – ehti mellastaa kauppakeskuksessa 3 minuutissa järjettömät vahingot
  6. Liikkuva lomakoti kiinnostaa – uusi asiakaskunta innostui matkailuautoista
  7. Helsinkiläisellä asuinalueella on myynnissä peräti 20 hulppeaa luksusasuntoa – Tämä kohde poikkeaa täysin muista
  8. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  9. Mehumyynti ei tänä vuonna kannattanut, joten töölöläistytöt siirtyivät pullobisnekseen – Lyylillä, 5, on selkeä tavoite
  10. Mari Holopainen torjuu kritiikin Helsingin toimista Tallinna-tunnelin kanssa: "Se kannattaa rakentaa sinne, missä on ihmisiä"
  11. Mistä Tallinna-tunneli kulkee? – Linjauksesta syntyi tiukka vääntö
  12. Helsinkiläinen Sampsa hankki jäsenyyden yhteisveneeseen: "Koronataloustilanteessa tämä on hyvä vaihtoehto"
  13. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  14. Missä on Anna? Edes some-profiileissa ei ole näkynyt kuulumisia, poliisi julkaisi kuvan
  15. Malmin kentällä aloitetaan maaperätutkimukset – Alueella tehdään myös luontoselvityksiä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.