Helsingin keskustassa tuli myyntiin kokonainen kortteli historiallisine rakennuksineen – kauppaan kuuluu maanalainen laboratorio, josta tiedetään vain vähän
2
Korttelissa on puistomainen sisäpiha. Alkuperäinen Kaartin lasaretti oikealla, siitä vasemmalle VTT:n rakennus ja vasemmalla punatiilinen varuskuntasairaala. Senaatti
Katso isompi kuvaKomea varuskuntasairaalan rakennus on vuodelta 1883. Senaatti
Valtion Senaatti-kiinteistöt yrittää jälleen myydä historiallista Kaartin lasaretin korttelia Hietalahden torin vierestä. Myytävänä ovat tontti ja sillä sijaitsevat neljä kivi- ja kaksi puurakennusta.
Nimi Kaartin lasaretti on peräisin 1820-luvulta, jolloin nykyisen kauppahallin taakse valmistui keltainen C.L. Engelin sotilassairaala. Siellä hoidettiin esimerkiksi Turkin sodasta palanneita kuumeeseen sairastuneita sotilaita 1878.
Uusi punatiilinen varuskuntasairaala valmistui vanhaa vastapäätä vuonna 1884. Sairaala-ajalta ovat peräisin myös Hietalahdenkadun varrella sijaitsevat leivintupa sekä puurakenteiset eristyspaviljonki ja vaunuvaja.
Jo 1820-luvulla kortteliin kuului vehreä piha, sillä ajan hengen mukaan sairaalat pyrittiin sijoittamaan puistomaiseen ympäristöön. Puisto on edelleen korttelin salainen sydän.
Kun sotilassairaalalle alettiin rakentaa Tilkan uudisrakennusta 1934, vanhoille sairaaloille alettiin etsiä uutta käyttöä. Käyttäjäksi tuli torin laidalla sijaitseva Teknillinen korkeakoulu, joka laajeni tiloihin vähitellen.
Komea varuskuntasairaalan rakennus on vuodelta 1883. Kuva: Senaatti Senaatti
Vuonna 1942 korttelin tyhjälle laidalle Abrahaminkadun varteen nousi Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen päärakennus. Kun VTT muutti Otaniemeen, käyttäjinä seurasivat Säteilyturvakeskus ja Turvatekniikan keskus.
Korttelissa on myös mittavat maanalaiset laboratoriotilat, jotka rakennettiin 1980-luvulla Mittatekniikan keskukselle.
Nykyisin kaikki rakennukset ovat tyhjillään lukuun ottamatta leivintupaa, jossa toimii päiväkoti Pakari.
Senaatti on yrittänyt myydä rakennuksia vuodesta 2011 lähtien. Vuonna 2013 uutisoitiin esisopimuksesta, jonka myötä sairaalarakennuksiin piti tulla hotelli. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteutuneet ja esisopimus raukesi vuonna 2016. Edellisen kerran alue oli myynnissä tuolloin.
Korttelin uusiokäyttöä rajoittaa se, että kaksi sairaalaa ja päiväkotirakennus ovat suojeltuja. Puurakennukset on todettu huonokuntoisiksi. Rakennusoikeutta korttelissa on jäljellä 3 000 kerrosneliötä.
Senaatin mukaan kortteliin sopisi toimisto-, liike-, palvelu- tai kulttuurikäyttö. Myös hotelli on edelleen mahdollinen. Sen sijaan asumista kaupunki ei aio tontille kaavoittaa.
– Kohde tarjoaa paljon kehittämisen mahdollisuuksia. Tällaista ainutlaatuista historiaa huokuvaa korttelikokonaisuutta ei usein ole tarjolla, sanoo Senaatin myyntipäällikkö Jenna Kiukkonen
Ostajaehdokkailla on mahdollisuus jättää kohteesta tarjous 4. maaliskuuta mennessä. Lisää kuvia Senaatin sivuilla