Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Päätoimittaja Kannala: | Mediakasvatusta pitäisi lisätä voimakkaasti

Ensi viikolla vietetään koulujen ja lehtien yhteistä Sanomalehtiviikkoa. Tänä vuonna keskiössä on ilmastonmuutos. Viikon slogan on ”Kyky muuttaa maailmaa ei kysy ikää”.

Viikon aikana kouluissa hyödynnetään sanoma- ja kaupunkilehtiä eri muodoissaan ja Sanomalehtiviikko näkyy vahvasti myös lehtien sisällöissä ja tekemisessä alueilla. Lisäksi Sanomalehtiviikosta on luotu Facebook-tapahtuma.

Päiväni journalistina on Sanomalehtien liiton kaikkien Suomen koulujen käyttöön tarkoittama mediakasvatuksen työkalu, jossa julkaistaan lasten ja nuorten tekemiä uutisia ja muita juttuja heille tärkeistä aiheista.

Ilmastonmuutos ja mediakasvatus ovat muutenkin ajankohtainen yhdistelmä. Ilmastoaktivistina nuorten idoliksi noussut Greta Thunberg saa mediassa paljon palstatilaa. Paatoksella ja sydämestä tuleva puhe sisältää tärkeän viestin, mutta faktoissa olisi parantamisen varaa. Samaan aikaan meteorologi ja Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteeri Petteri Taalas saa vain murto-osan Thunbergin mediatilasta, vaikka osaaminen ja uskottavuus varmasti oikeuttaisi muuhun.

On perusteltua kysyä: millaisen kuvan media ilmastonmuutoksesta nuorille välittää? Ja miten nuoret oppisivat kriittistä medialukutaitoa sekä kattavaa tiedonhankintaa.

Sosiaalinen media luo kuplia Omaan feediin nousee uutisia, tai tarinoita, niistä aiheista, joista käyttäjä itse on kiinnostunut. Pelkkää somea selaamalla maailmankuva yksipuolistuu ja samalla vääristyy. Medialukutaidon painoarvoa kouluissa olisi syytä lisätä voimakkaasti.

Käytännössä kaikki suomalaiset (94 %) pitävät tärkeänä sitä, että Suomessa säilyy vahva ja monipuolinen, suomalaisia sisältöjä tuottava mediatarjonta, ilmenee IROResearch Oy:n tutkimuksesta.

Likimain yhdeksän kymmenestä vastaajasta (88 %) on edelleen sitä mieltä, että kotimaisen mediatarjonnan vähenemisestä olisi yhteiskunnalle negatiivisia tai erittäin negatiivisia vaikutuksia.

Henkilökohtaisesti olen mieluusti helsinkiläisten koulujen käytettävissä Sanomalehtiviikolla tai sen jälkeen.