Kuopiolaisen Hapella Oy:n kehittämän WellO2-laitteen luvataan vahvistavan ja parantavan hengittämistä. Tämän vuoden aikana laite on tarkoitus saada kansainvälisille markkinoille.
Laitteen vaikutukset perustuvat vastusteiseen ulos- ja sisäänhengitykseen, samalla tavalla kuin perinteisessä pulloon puhaltamisessa. Lisäksi laite tuottaa lämmintä höyryä, joka toimii synergistisesti vastusteisen hengittämisen kanssa.
Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun vastusteinen hengittäminen ja höyryhengitys yhdistyvät samassa laitteessa.
– Laitteen oivallusta ja uutuusarvoa osoittaa se, että innovaatiolle saatiin nopeasti maailmanlaajuinen patentti, laitteen keksijä Aulis Kärkkäinen sanoo.
Ajatus laitteeseen sai alkunsa laitteen Kärkkäisen omista vaikeista hengitystieongelmista. Ensimmäisen alkeellisen WellO2-laitteen hän teki jo 12 vuotta sitten. Myöhemmin hän ryhtyi kehittämään laitetta ja WellO2 tuli Suomen markkinoille marraskuussa 2016.
Ulkonäöltään laite muistuttaa etäisesti vedenkeitintä. Ennen käyttöä laitteen säiliöön kaadetaan noin puoli litraa vettä, joka lämmitetään laitteen lämmitysyksikössä haluttuun lämpötilaan.
Käyttäjä hengittää laitteen säädettävän kuristimen kautta ja laite muodostaa käyttäjän puhalluspaineen avulla uutta höyryä, joka sisään hengitettäessä pääsee tunkeutumaan avautuviin keuhkoputkiin.
Tutkimusnäyttöä laitteen hyödyistä ei vielä ole olemassa. Tämän vuoden aikana käynnistyvät ensimmäiset kliiniset tutkimukset laitteen terveyshyödyistä.
– Kun saadaan kliinisiä tutkimuksia käyttöön, se avaa ihan uuden mahdollisuuden, Kärkkäinen uskoo.
Vaikka WellO2:n hyödyistä ei ole tutkimusnäyttöä, höyryhengityksen ja vastapainepuhaltamisen hyötyjä on tutkittu erikseen.
Viimeaikaiset tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että höyryhengityksestä ei ole apua flunssan oireiden hoidossa.
Ylä-Savon Sotessa oli viime vuonna käynnissä pilottihanke, jossa testattiin WellO2:n mahdollisia hyötyjä. Kyseessä ei ollut kliininen tutkimus vaan tarkoituksena oli hakea käytännön kokemuksia ja mielipiteitä laitteesta.
Pilottihankkeeseen osallistui yhteensä 50 työntekijää, joista 34 vastasi hankkeen lopussa järjestettyyn kyselyyn.
– Kielteisiä kokemuksia ei tullut, Ylä-Savon Soten työkykykoordinaattori Anne Roponen toteaa.
Kokeilujakson aikana ilmeni, että työntekijöiden sairauspoissaolot esimerkiksi flunssan takia vähenivät. Osa vastaajista kertoi, että heidän astmalääkkeidensä käyttö on vähentynyt laitteen käytön ansiosta.
Osa puolestaan koki, ettei laitteen käyttö ole merkittävästi vaikuttanut heidän hyvinvointiinsa.
Useampi vastaaja koki laitteen kokoamisen käyttövalmiiksi turhan työlääksi, sillä se koostuu useasta erillisestä osasta. Eräs vastaajista koki kuuman höyryn epämiellyttäväksi ja turvotusta aiheuttavaksi, jonka vuoksi hän lopetti laitteen käytön.