Tunnettu liikemies koukkasi autollaan härskisti Helsingin Bulevardilla – hovi puolitti jättimäiset sakot

Helsinkiläinen Peter Fagernäs on tehnyt pitkän ja näyttävän uran sekä pankki- ja rahoitusalalla että hallitusammattilaisena. Kesko

Crista Lassfolk-Feodoroff

Liikemies Peter Fagernäs, 67, sai viime vuoden maaliskuussa Helsingin käräjäoikeudessa tuomion liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Helsingin Bulevardilla. Hänet tuomittiin 20 päiväsakkoon, mikä tarkoitti hänen tuloillaan 12 000 euroa.

Fagernäs oli liikennetukoksesta johtuen koukannut kovalla ajonopeudella Bulevardilla sijaitsevan raitiovaunupysäkin kautta ohittaen pysäkillä seisoneet 5–6 ihmistä, jotka pelästyivät pysäkille vauhdilla kurvannutta autoa.

Kaksi pysäkillä seissyttä naista todisti oikeudessa Fagernäsin ohittaneen heidät muutaman sentin etäisyydeltä. Yksi pysäkillä seisseistä kertoi heiluttaneensa kuljettajalle kävelykeppiään varoitukseksi, mutta Fagernäs jatkoi matkaansa kovaa vauhtia ihmisiin katsomatta.

Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan Fagernäsin laiminlyöneen velvollisuutensa noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi.

Fagernäsin katsottiin huolimattomuudellaan rikkoneen tieliikennelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä tavalla, joka on ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.

Fagernäs valitti tuomiostaan hovioikeuteen, koska katsoi tuomionsa liian ankaraksi. Hän vetosi siihen, että oli ohittaessaan joutunut väistämään pysähdyksissä ollutta raitiovaunua vasemmalla olleelle ajoluiskalle.

Fagernäs katsoi pystyneensä väistämään raitiovaunupysäkillä olleita ihmisiä turvallisesti.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion ennallaan, mutta alensi päiväsakkojen kokonaissumman 12 000 eurosta 6 240 euroon. Perusteena oli Peter Fagernäsin tulojen selvä aleneminen verovuodesta 2017, jonka tulojen perusteella hänen päiväsakkojensa suuruus määriteltiin käräjillä.

Verovuonna 2018 hänen pääomatulonsa olivat merkittävästi alemmat. Hovioikeus alensi päiväsakon rahamäärän vastaamaan verovuoden 2018 tuloja.

Oululaissyntyinen, mutta Helsingissä asuva Peter Fagernäs on pitkän linjan yritysjohtaja ja hallitusammattilainen, joka on toiminut pankki- ja rahoitusalalla vuosikymmeniä.

Hän teki näyttävää pankkiuraa aikanaan Kansallis-Osake-Pankissa, jonka palvelukseen hän meni heti oikeustieteen kandidaatiksi valmistuttuaan. KOP:issa ja myöhemmin Meritassa hän oli merkittävässä asemassa vuosina 1977–1996.

Fortumin hallituksen puheenjohtaja hän oli vuosina 2004–2009. Hän on myös omistanut muiden muassa Pohjolaa ja istunut sen hallituksen puheenjohtajana vuosina 2001–2003.

Fagernäsin perheen omistaman sijoitusyhtiön Oy Hermitage Ab:n kautta hänellä on omistuksia useissa eri yhtiöissä. Hän on edelleen Keskon hallituksen jäsen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin –  "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Länsimetron asemien valaistus saanut kansaivälistä huomiota – voitti pohjoismaisen kilpailun
  4. Katajanokan uusi maamerkki rakennetaan puusta – kansainvälisessä arkkitehtikilpailussa ideoita haettiin luonnosta
  5. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  11. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  12. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  13. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  14. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  15. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin –  "Tuohon kun saisi ravintolan"
  2. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  3. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  4. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  5. T24: Tallinnan hotellit ja ravintolat odottavat malttamattomina suomalaismatkailijoita – Tärkeä kesäsesonki lyhenee päivä päivältä
  6. Yllätyskaupat! Stadin Panimo pelasti konkurssioluet – osti arvostetun pienpanimon
  7. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  8. T24: Koronarajoitusten höllentäminen ei auttanut – Moni kesätapahtuma on jouduttu perumaan Virossa
  9. T24: Virossa höllennetään taas koronarajoituksia – Muutokset tulevat voimaan kesäkuussa
  10. T24: Viro on automaattien luvattu maa – Automaatista voi Tallinnassa ostaa kukkia ja apteekkituotteita
  11. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  12. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  13. Pyörätuolissa istunut mies putosi maahan törmäyksessä – punaisen skootterin kuljettaja edelleen karkuteillä
  14. THL avasi karttasovelluksen – Näyttää varmistuneet koronavirustartunnat kartalla, kertoo myös kuntakohtaiset tiedot, sairastuneiden iän ja sukupuolen
  15. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.