”Idiootti, pysäköi ruutuun” – Heippalaput ryydittävät parkkipaikan etsintää liityntäpysäköinnissä

Kulosaaren metroaseman liityntäpysäköintipaikat ovat päivisin täynnä. Taustalla näkyvästä kadusta on tulossa Helsingin ensimmäinen pyöräkatu. Janne Koivisto

Janne Koivisto

Metron liityntäpysäköintipaikoista on kova pula. Jotta paikan saa Kulosaaresta, Herttoniemestä tai Siilitieltä, täytyy olla joko aikainen herätys tai hyvää tuuria.

Itäkeskuksessa pula on jopa johtanut niin sanottujen heippalappujen kirjoittamiseen.

– Idiootti. Pysäköi ruutuun. Jos et osaa, pysäköi jatkossa muualle. Tällaisella ajattelemattomalla itsekkäällä osaamattomalla toiminnalla viet muiden paikat, A4:lle tulostetussa viestissä lukee.

Viesti oli jätetty viime viikon maanantaina autoon, joka oli pysäköity hieman ulos ruudusta.

HSL:n liikennesuunnittelija Heikki Palomäki kertoo, että HSL tiedostaa liityntäpysäköintipaikkojen kovan kysynnän.

– Monet alueet täyttyvät jo aikaisin aamusta. Ne, joilla on mahdollisuus lähteä aikaisin, ottavat paikat. Se on tietysti todella tylsää, jos paikkaa ei sitten löydykään.

– Nyrkkisääntö on, että mitä lähempänä ollaan ydinkeskustaa ja mitä vähemmän pysäköintirajoituksia on asetettu, sitä vaikeampi paikkaa on saada.

Tällä hetkellä Herttoniemessä on 186 liityntäpysäköintipaikkaa K-supermarket Hertan yhteydessä. Siilitiellä on 157 ja Kulosaaressa 126 liityntäpysäköintipaikkaa. Kalasatamassa paikkoja on 300 ja Itäkeskuksessa 442.

Hertsin yhteyteen tulee maaliskuussa kauppakeskuksen avajaisten kanssa 100 uutta liityntäpysäköintipaikkaa. Niiden vaikutus voi tosin jäädä lyhytaikaiseksi, sillä Herttoniemeen muuttaa lähivuosina 5 000 uutta asukasta.

HSL pyrkii helpottamaan liityntäpysäköintiä myös kahdella muulla keinolla. Palomäki kertoo, että liityntäpysäköintialueiden tunnistautumista aiotaan lisätä.

– Helsingin seudulla on noin 15 aluetta, joilla vaaditaan tunnistautumista joko HSL-kortilla tai mobiililipulla. Se on varmin tapa varmistaa, että paikat ovat liityntäpysäköijien eivätkä vaikkapa viereisen taloyhtiön käytössä, Palomäki sanoo.

Tunnistautuminen on käytössä esimerkiksi Kalasatamassa ja Myllypurossa.

Toinen keino on tiedon hyödyntäminen.

– Tällä hetkellä noin kymmenestä kohteesta saadaan dataa siitä, kuinka paljon vapaita paikkoja on. Sitä pystytään näyttämään tienvarsinäytöillä ja reittioppaassa. Silloin autoilija tietää paremmin, missä vapaita paikkoja on.

Palomäen mukaan toimiva liityntäpysäköinti nähdään HSL:llä erittäin tärkeänä.

– Tätä pidetään strategisesti merkittävänä, kun tiedostetaan, että kaikilla ei ole mahdollista kulkea arjessaan koko matkaa julkisella liikenteellä. Silloin on parempi, että käyttää edes osan matkasta tehokkaita joukkoliikennevälineitä. Se vähentää ruuhkia ja päästöjä.

Kuuden aikaan paikkoja riittää

Perjantaina päivällä Kulosaaren liityntäpysäköintipaikat ovat aivan täynnä. Muutama auto on jopa sakkopaikoilla.

Yksi paikka vapautuu, kun mäntsäläinen Heli Salminen vaihtaa metrosta autoon ja lähtee kotimatkalle Mäntsälään. Hän ajaa joka aamu autolla Mäntsälästä Kulosaareen ja jatkaa siitä metrolla työpaikalleen Hakaniemeen.

Salminen kertoo saavansa paikan joka aamu, koska saapuu jo kuuden aikaan aamulla. Muutamina aamuina, jolloin hän on saapunut Kulosaareen kahdeksan jälkeen, metron viereinen pysäköintialue on ollut jo täynnä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. 200 ihmisen hätämajoitus joutuu lähtemään pois Kalliosta – tähän osoitteeseen romanit siirtyvät Helsingissä
  2. Daniel Sazonov Helsingin Uutisissa: "Valkoposkihanhi pitäisi lisätä metsästettävien lajien joukkoon"
  3. Jakomäen Alkon avajaispäivä selvillä – "Valikoimaan 225 viiniä ja väkeviä 125"
  4. Omatoimisuus saapui Helsingin kirjastoihin – näihin kolmeen pääsee sisälle, vaikka henkilökunta ei ole paikalla
  5. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  6. T24: Tänä kesänä Tallinnan Ülemistessä liikennöi ensimmäinen Virossa kehitetty robottibussi – Matkailija voi hypätä bussin kyytiin maksutta
  7. Espoolainen lääkärikansanedustaja ehdottaa ruokiin energiamäärän kertovia "liikennevaloja" – "Vatsa ei tunnista syötyjä kaloreita, vaan ainoastaan syödyn ruuan määrän"
  8. Elisa paransi yhteyksiään Helsingissä – koskee näitä kaupunginosia
  9. T24: Tallinkin kaikki laivat seilaavat koronakriisin jälkeen jälleen merellä – Syksyllä joidenkin laivojen liikennöinnissä tulee olemaan tauko
  10. Kolumni: Koronakesä vaatii ketteryyttä
  11. Stoalla laitetaan jalalla koreasti – ilmaiset paritanssituokiot jatkuvat
  12. Pääkirjoitus: Senaatintorin jättiterassi on tyylikäs, mutta osataan sitä Itä-Helsingissäkin
  13. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  14. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistuneet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  15. Sympaattinen lättähattu kulkee Helsingin ja Porvoon välillä vielä 4 kertaa – junankuljettaja Gunnar kehuu kurvikkaan reitin erikoisuuksia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Punkin pureman aiheuttamat sairastumiset yli viisinkertaistuneet Hus-alueella – ole tarkka näillä Helsingin alueilla
  2. 200 ihmisen hätämajoitus joutuu lähtemään pois Kalliosta – tähän osoitteeseen romanit siirtyvät Helsingissä
  3. Helsingin pyörävarkauksista tuttu "herrasmiesilmiö" piinaa nyt Espoota – tämä merkki on pyörävarkaiden suosikki
  4. Näin Tattarisuon ruumiiden jäljet johtivat Kallioon –  1930-luvun kammottavista tapahtumista syntyi tunnettu sanonta suomen kieleen
  5. Helsinkiläiset reissaavat nyt Porvooseen – Ville ja Saara: "Emme ole edes harkinneet ulkomaille lähtöä"
  6. Tappajaetanat valtasivat helsinkiläisen asuinalueen – apua pyytänyt asukas ällistyi kaupungin vastauksesta
  7. Pienpanimoiden pop up -olutterassi avautuu keskelle Helsingin ydintä – mahtuu 950 ihmistä kerralla
  8. T24: Tallinkin ja Eckerö Linen autolähtöselvitys siirtyi uuteen paikkaan Vuosaaren satamassa
  9. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  10. Näillä kolmella alueella Helsingissä suositellaan nyt punkkirokotetta – Perheenäiti Iina: Päätöstä vauhditti lapsen saama borrelioosi
  11. Hakaniemen hallikauppiaat pelkäävät, vaikuttaako lähes 20 miljoonaa euron huoltopihan rakentaminen vuokriin: "Olotila on ollut ristiriitainen"
  12. 1700-luvulta yhtäjaksoisesti järjestetyille Helsingin silakkamarkkinoille iso uudistus – "Saaristolaistori ja elämyksiä"
  13. Uusi saarikohde avautui vain muutaman minuutin matkan päässä Kauppatorista – perillä odottaa wau-elämys
  14. Jakomäen Alkon avajaispäivä selvillä – "Valikoimaan 225 viiniä ja väkeviä 125"
  15. Onko tässä Helsingin seuraava trendialue? –  "Yksiön hinnalla kaksio"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.