Luonnosta tullaan nauttimaan omalla autolla – Kansallispuistoon syntyi sakkorysä: "Ihmisiä ei 60 euron maksu tunnu hetkauttavan"

Maria Huber sanoo, että lisääntynyt liikenne myös kuluttaa teitä ja pysäköinti teiden reunoille murentaa penkkoja niin, että ne voivat sortua. Armi Suojanen

Armi Suojanen

Hyvällä säällä varsinkin marjastus- ja sienestysaikaan sekä viikonloppuisin Sipoonkorven kansallispuiston pysäköintipaikat täyttyvät. Ja kun paikoille ei enää ole tilaa, autoja jätetään lähistön tienvarsille, jopa talojen ja talousrakennusten pihoille.

Samaan aikaan muilla Sipoonkorven pysäköintipaikoilla Helsingin ja Sipoon puolella voi olla hyvin tilaa. Autoilijat eivät viitsi tai osaa ajaa muille pakoille.

Sotungin alueen yksityistiet ovat kapeita ja varsinkin maatalouskoneiden sekä pelastusajoneuvojen on hankala päästä väärin pysäköityjen autojen ohitse. Holtiton pysäköinti suututtaa muun muassa Kalkkiuunintien ja Nybyggetintien asukkaita.

Viime vuoden lopulla Kalkkiuunintien tiekunta päätti hankkia aluepysäköintikiellon. Sitä valvoo Parkki-Pate. Se on tiekunnan toimitsijamies Tapani Peltosen mukaan yritys saada väärä pysäköinti aisoihin.

Pari viikkoa sitten Kalkkiuunintiellä sakotettiin 50:tä autoa. Pahimmillaan virheellisiä pysäköintejä on ollut 70.

Nybyggetintiellä, jonka varrella sijaitsee kansallispuiston Tasakalliontien parkkipaikka, on aluepysäköintikielto. Kielto koskee myös Nybyggetintien sivuteitä. Tiekunnalla on alueella sopimus Vantaan kaupungin pysäköinninvalvonnan kanssa.

– Mutta he eivät käy viikonloppuisin, harmittelee Nybyggetin tiekunnan kassanhoitaja Stefan Asplund

Hän sanoo, että ihmisiä ei tunnu hetkauttavan 60 euron pysäköintivirhemaksu. Jotain pitää silti yrittää tehdä, sillä välinpitämättömyys harmittaa.

– Emme haluaa, että pysäköintiongelmat eskaloituvat pidempiaikaisiksi, Asplund sanoo.

Nuuksion kansallispuistossa on kärsitty pysäköintipiinaa jo vuosia.

Sotungin ongelmat alkoivat, kun Sipoonkorven kansallispuisto perustettiin 2011 ja ihmisten tietoisuus alueen hienosta luonnosta levisi.

– Liikenne on lisääntynyt hurjasti sen jälkeen, kertoo sotunkilainen Maria Huber

Sipoonkorven kävijämäärät ovat kasvaneet alusta lähtien ja vuonna 2018 Sipoonkorvessa retkeili jo yhteensä 98 700 ulkoilijaa. Viime vuoden tilastotietoja ei ole vielä käytettävissä, mutta kansallispuistoista vastaavan Metsähallituksen puistonjohtaja Harri Karjalainen ennustaa, että 2019 mentiin jo yli 100 000 kävijän.

Suurin osa retkeilijöistä tulee kansallispuistoon autolla. Julkinen liikenne Sipoonkorpeen ei ole kovin kätevää.

Pysäkiltä voi olla vielä kilometrien kävelymatka ennen kuin pääsee retkeilyreitin alkuun ja takaisinkin pitäisi jaksaa kävellä.

Metsähallituksessa on tunnistettu pysäköintiongelma ja parkkipaikkoja on lisätty vähitellen puiston ”sisääntuloporteille”. Monen asukkaan mielestä paikkoja olisi pitänyt olla enemmän käytössä jo ennen kuin kansallispuistoista kertovat kyltit iskettiin maastoon.

– Se on hyvä pointti, mutta näin se harmillisen usein menee, Karjalainen myöntää.

Järjestys johtuu siitä, että eduskunnan pitää ensin hyväksyä laki kansallispuistosta ennen kuin pysäköintipaikkoja voi ryhtyä tekemään.

Parannuksia pysäköintiin on kuitenkin tehty ja edelleen tehdään. Yli 100 parkkipaikkaa saatiin lisää vuodenvaihteessa Helsingin puolelle Knutersintien varteen lähelle Landbota.

– Ja sieltä avattiin yhteys puiston reiteille.

Opastusta lisätään siitä, minne muualle voi pysäköidä, jos kyseinen parkkipaikka on täynnä.

Juttuun korjattu 21.1. klo 13.52:Aluepysäköintikielto koskee koko Nybyggetintietäja sen sivuteitä.

Sipoonkorven kansallispuistoon voi suunnistaa useista paikoista niin Vantaan, Helsingin kuin Sipoon puolelta.

Uusimmat parkkipaikat löytyvät Helsingistä Knutersintien varresta, läheltä Landbota. Sinne avautui hiljattain 100 auton pysäköintialue.

Vantaalla Tasakalliontien parkkipaikalla on tilaa nyt noin 50 autolle.

Kalkkiuunintielle rakennettiin syksyllä yhteensä 16 lisäparkkipaikkaa.

Sipoonkorpeen pääsee myös Kuusijärven uutta kevyen liikenteen siltaa. Kuusijärvellä on tilaa runsaalle 220 autolle.

Sipoon parkkipaikat sijaitsevat Sipoonkorven pohjoispuolella Länsitien varressa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  2. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  4. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  5. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  6. Lukijalta: Korona lisää päihde- ja mielenterveysongelmia
  7. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  8. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  9. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  10. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  11. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  12. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  13. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  14. Irakilaissyntyinen Baan tuli Suomeen 5,5 vuotta sitten, valmistuu nyt M:n papereilla ylioppilaaksi – suunnitelmissa tutkijan ura
  15. Opettajilla on edessään savotta – syksyllä kartoitetaan etäopetuksen aiheuttamat oppimiserot

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  3. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  4. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  5. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  6. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  7. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  8. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  9. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  10. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  11. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  12. Päätoimittaja Karri Kannala: Vihreät teki virheen, kun esitti heränneensä puolustamaan Pirkkolan Keskuspuistoa vasta mielenosoituksen myötä, ja sanoi sen ääneen
  13. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  14. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  15. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.