Helsingin Uutisten Lukijan areenalle kirjoittanut helsinkiläinen palomies-ensihoitaja kertoo, että palomiesten arvostus näkyy juhlapuheissa, mutta ei palkassa (HU 18.-19.1.)
Palomiesten palkkataso nousee aika ajoin puheenaiheeksi. HU on kertonut asiasta muun muassa 30. lokakuuta ja 16. joulukuuta
Palomies–ensihoitaja Jeremias Kuusela kirjoittaa HU:n äskettäisessä mielipidekirjoituksessaan, että sukupuolineutraalius on loistava tavoite ammattinimikkeissä, mutta silti tärkeämpää olisi pohtia fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavan ammatin palkkatasoa.
– Onko alle 2 000 euron peruspalkka kuukaudessa riittävä korvaus tai kannustin vaarallisesta ja vastuullisesta, fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavasta ammatista, josta vain harva jää terveenä eläkkeelle, Kuusela kysyy.
Alla hänen kirjoituksensa kokonaisuudessaan:
Helsingissä palomies (pelastaja) on myös ensihoitaja ambulanssissa. Osa 24 tunnin työvuorostamme on varallaoloa. Se tarkoittaa, että riippumatta vuorokaudenajasta, viikonpäivästä, joulusta tai juhannuksesta, stadin brankkarit ovat valmiina auttamaan sinua ja läheisiäsi hädän hetkellä.
Autamme työssämme tasa-arvoisesti kaikkia. Ammatissamme voimme joutua ottamaan harkittuja riskejä ja joskus joutua jopa hengenvaaraan. Hiljattain ilmestyneen tutkimuksen mukaan riskimme sairastua syöpään on moninkertainen kantaväestöön verrattuna.
Tärkein työkalumme, kehomme, joutuu kestämään poikkeuksellisen raskasta fyysistä kuormitusta. Kohtaamme työssämme myös henkisesti traumaattisia asioita.
Huolimatta siitä, että hälytystehtävien määrät kasvavat Helsingissä koko ajan, lähdemme jokaiseen hälytykseen ammattietiikkaamme kuuluvalla vakavuudella ja aina valmiina pelastamaan ihmishenkiä.
Hiljattain sisäministeri Ohisalo kertoi haluavansa luopua palomies-nimikkeestä. Pidän sukupuolineutraaliutta ammattinimikkeissä loistavana tavoitteena. Silti tärkeämpää kuin pohtia ammatinimikettämme (palomies vai pelastaja), olisi keskustella siitä, onko alle 2 000 euron peruspalkka kuukaudessa riittävä korvaus tai kannustin vaarallisesta ja vastuullisesta, fyysisesti ja psyykkisesti kuormittavasta ammatista, josta vain harva jää terveenä eläkkeelle.
Oman pelastajakurssini valmistujaisissa sain kunnian pitää juhlapuheen, jossa mainitsin tämän asian: palomiehen ammatti on hyvin usein kyselytutkimuksissa maamme arvostetuin ammatti. Arvostus toki näkyy päättäjien juhlapuheissa, mutta näkyykö se palkassa?
Jeremias Kuusela, palomies-ensihoitaja, Helsinki